Miksi valita Sitowise

Tekijänä aina pätevä ammattilainen
Satojen kohteiden kokemus
Rakennusterveysalan aktiivinen kehittäjä
Rakennetun ympäristön jalanjälki on valtava. Me otamme vastuumme sen suitsimisessa vakavasti. Haluamme olla vastuullisin kumppani ja auttaa asiakkaitamme ylittämään tavoitteensa.

Olemme kumppanisi taistelussa sisäilmaongelmia vastaan

Sisäilman laatu ja siihen liittyvät ongelmat ovat nousseet keskeiseen asemaan rakentamisen suunnittelussa, rakentamisessa sekä rakennusten ylläpidossa. Ne ovat saaneet suurta huomiota myös julkisessa keskustelussa.

Puhutaan rakennusterveydestä - termi on osuva, sillä liittyyhän kuvaan aina koko rakennus, ei vain ilma sen sisällä.

Rakennusterveydestä puhuttaessa tarkoitetaan ikään kuin rakennuksen terveellisyyttä ihmiselle. Rakennusterveys on monipuolinen asiakokonaisuus. Se huomioi rakennuksen pysyvät asiat, kuten rakenteet ja tekniikan kokonaisuudessaan, mutta lisäksi myös muuttuvat asiat kuten sisäilman ja -olosuhteet, käyttötarkoituksen sekä itse käyttäjät.

Tarjoamme kattavan valikoiman rakennusterveyteen liittyviä palveluita. Sisäilmatutkimus- ja konsultointipalvelumme sisältävät myös erityisasiantuntijapalveluita sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi.

Rakennusterveysasiantuntijan rooli voi olla hankkeessa pieni, mutta erittäin merkittävä rakennusterveyden kannalta.

Sisäilmatutkimukset rakennusterveyden selvitykseen

Sisäilmatutkimuksilla selvitämme rakennusten sisäilman laatua, ilman epäpuhtauksia ja rakenteiden vaurioita eri tutkimusmenetelmin. Oikein suunnitelluilla tutkimuksilla pystymme muodostamaan sopivat ja kustannustehokkaat jatkotoimenpidesuositukset. Määrittelemme tutkimusten laajuuden ja tavoitteet aina tapauskohtaisesti huomioiden myös asiakkaan toiveet.

Sisäilmatutkimuksemme sisältävät tavallisesti kohdekäynnin, käyttäjien haastattelun, tutkimussuunnitelman laadinnan, riskirakennetarkastelun, rakennetekniset tutkimukset, tarvittavat näytteet, sisäilman seurantamittaukset sekä ilmanvaihdon tarkastelut.

Laadimme tutkimuksista aina selkeän kirjallisen raportin, jossa esitämme tutkimuksen tulokset ja jatkotoimenpidesuositukset.

Sisäilma- tai rakennusterveysasiantuntijan moninaiset roolit

Sisäilma- tai rakennusterveysasiantuntija voi toimia hankkeen eri vaiheissa hyvin erilaisissa ja erikokoisissa rooleissa. Asiantuntijamme taitavat esimerkiksi projektinjohdon, suunnitelmien tarkastuksen, eri vaiheiden laadunvarmistuksen, tiiveystarkastelut sekä kaikki sisäilman laatuun ja rakenteiden kuntoon liittyvät näytteenotot ja tutkimukset.

Sisäilma- tai rakennusterveysasiantuntijan rooli voi olla hankkeessa pienikin mutta aina rakennusterveyden kannalta merkittävä.

Näytepusseja lattialla.

Rakennuterveysasiantuntijan palvelut

Rakennusterveysasiantuntija (RTA) on rakennusterveyteen erikoistunut ja alaan erityisesti pätevöitynyt henkilö. Rakennusterveysasiantuntija huomio niin pysyvät asiat, kuten rakenteet ja tekniikan, mutta myös muuttuvat ilmiöt kuten sisäilman ja -olosuhteet, käyttötarkoituksen ja käyttäjät.
Mies ja nainen tutkivat asiakirjaa porrashuoneessa.

Altistumisolosuhteiden arviointi

Altistumisolosuhdearviota tarvitaan, kun haasteena on selvittää, miten asunnossa tai työpaikalla todetut mikrobivauriot tai sisäilmasto-olosuhteissa havaitut epäkohdat vaikuttavat rakennusosan tai yksittäisten tilojen tervellisyyteen tai miten nopeasti ja missä laajuudessa on ryhdyttävä korjauksiin.
Merkkiainekokeen suoritus

Sisäilma- ja kosteustekniset tutkimukset

Olemme alan kärkeä sisäilmaongelmien selvittämisessä. Keskeistä niiden ratkaisemisessa on se, ettei pelkästään sisäilmaa tutkimalla löydetä ongelman aiheuttajaa. Ilman erilaisilla mittauksilla voidaan saada viitteitä aiheuttajasta, mutta lopulta tutkimukset on kohdennettava rakenteisiin sekä ilmanvaihtoon.
Tilahygieniatarkastus varmistaa tilojen terveysturvallisuuden

Tilahygieniatarkastus

Tilahygieniatarkastus on keino selvittää tilojen terveyttä ylläpitäviä tekijöitä ja tilojen toimivuutta mikrobien leviämisen ehkäisemisen näkökulmasta. Tarkastuskohteita ovat esimerkiksi koulut, harrastuspaikat ja kauppakeskukset.