Kun Helsinki-Vantaan lentoaseman asematason laajennushankkeen yleissuunnittelu käynnistyi vuonna 2014, sekä tilaaja Finavia että sitowiseläiset suunnittelijat olivat uuden edessä.
– Aikaisemmissa hankkeissaan Finavia oli tehnyt kokonaissuunnittelun itse. Tähän hankkeeseen tilasimme ensimmäisen kerran suunnittelun sähkösuunnittelusta alkaen suunnittelutoimistolta, Finavian projektinjohtaja Martti Nurminen kertoo.
Niinpä lentoasema olikin vielä yleissuunnitteluvaiheessa suunnittelijoille varsin vieras kokonaisuus.
Sitowise oli joustava ja halukas kehittämään omaa suunnitteluosaamistaan.
Martti Nurminen, Finavia
Tiivis ydinporukka
Sitowisen pääsuunnittelijana toiminut Pasi Pekkala koordinoi suunnittelukokonaisuutta Finavian suunnittelupäälliköiden kanssa.
Pekkala kertoo, että asematason suunnittelusta koko hankkeen ajan vastasi käytännössä poikkeuksellisen tiivis noin 20 hengen ydintiimi, vaikka myös monien erityisasiantuntijoiden asiantuntemusta hyödynnettiin matkan varrella. Kaikki suunnittelu toteutettiin tietomallipohjaisesti.
Tavanomaiseen hankkeeseen verrattuna veimme siis suunnittelua läpi huomattavasti pienemmällä porukalla. Hankkeen suunnittelijat pystyivät sitoutumaan todella suurella työpanoksella. Sillä oli suunnittelun kannalta todella suuri merkitys.
Pasi Pekkala, Sitowise
Ensimmäisiä allianssihankkeita
Vaikka Helsinki-Vantaan lentoaseman asematason laajennushanke jää historiankirjoihin yhtenä Sitowisen ensimmäisistä allianssihankkeista, tavanomainen allianssi nykyiseen tapaan ajateltuna se ei ollut, sillä toteuttaja Destia valittiin siihen vasta yleissuunnittelun valmistumisen jälkeen. Siten varsinainen allianssi käynnistyi vasta elokuussa 2015.
Finavia etsi hankkeessa vielä allianssiin parhaita yhteistyömuotoja. Asematason laajennushankkeen allianssissa oli vain viiden kuukauden kehitysvaihe, joka oli varmasti jälkeenpäin ajateltuna palveluntuottajalle haastavan tiivis
Asematason laajennus toteutettiin neljänä urakkaosana. Jotta haastetta hankkeesta ei puuttuisi, samaan aikaan laajennettiin myös terminaalirakennusta. Vaiheittain ja eri aikataulussa tapahtuva suunnittelu ja toteutus terminaali- sekä asematason hankkeiden välillä asettivat joskus kiperiäkin suunnittelullisia ja aikataulullisia pulmia ratkaistavaksi.
Allianssihankkeessa ideana on juuri yhteen hiileen puhaltaminen, yhtenä joukkueena toimiminen. Kahden ensimmäisen urakkavaiheen aikana yhteistoimintaa vielä hieman harjoiteltiin. Sen jälkeen allianssi hioutui yhteen. –Toimintatavat ovat käyneet tutuiksi. Tekeminen on helpompaa ja tehokkaampaa, Pekkala muistelee.
–Kolmos- ja nelosurakkavaiheessa vuoropuhelu oli hedelmällistä ja veimme ne yhtenä joukkueena maaliin. Ne olivat hyviä suorituksia!
Big Room kohtauspaikkana
Asematason laajennushankkeessa opiskeltiin myös Big Room -työskentelyä. Hankkeen Big Room sijaitsi aivan työmaan vieressä, joten siellä työskennelleet osapuolet pystyivät helposti käydä tarkastamassa työn edistymistä ja tutkimassa ongelmakohtia paikan päällä. Aikaa säästyi.
Vaikka Big Room ei ehkä kaikkeen suunnitteluun aivan ideaalinen työympäristö ollutkaan, Pekkalakin kertoo työskennelleensä siellä kiivaimman työvaiheen aikana neljästä viiteen päivään viikossa. –Vuorovaikutuksen takaamisen kannalta Big Room on joka tapauksessa aivan ehdoton. Kohtauttamiseen ja luottamuksen kasvattamiseen eri osapuolten välille yhteisillä työtiloilla on aivan keskeinen merkitys.
Sitowiselle asematason laajennuksen suunnittelu oli todella monialainen ja monessa eri toimipisteessä toteutettu eri tekniikkalajit yhteensovittava hanke. Korona-ajan etätyövaatimuksia varten saatiin kokemusta etukäteen, koska jo ennen koronaa hankeen suunnittelua toteutettiin samanaikaisesti Kuopiossa, Tampereella, Espoon konttoreissa ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Hienosti sujui
Nyt monin tavoin haastava ja kaikkiaan kuusi vuotta kestänyt hanke on – takuuaikaa lukuun ottamatta – takana päin. On aika miettiä, miten ensimmäisestä lentoaseman alueen kokonaissuunnittelutyöstä selvittiin.
Puitesopimuksessa edellytettiin jatkuvaa oppimista. Mielestäni sitä tapahtui ja päästiin hyvään lopputulokseen. Sanoisin, että allianssille tehty suunnittelutyö on onnistunut erittäin hyvin!
Matti Nurminen, Finavia