- Lähtökohtana niin tässä kuin monessa muussakin supermarketin remontissa, olivat kauppailmeen uudistaminen, energiatehokkuus ja tekniikan nykyaikaistaminen, kohteen sähkösuunnittelijana toiminut Joonas Ilvesmäki kertoo. 

Sähkösuunnittelusta vastannut Sitowise Oy on ollut viime vuosina mukana toteuttamassa useita vastaavia hankkeita.

Yksi tärkeä syy uudistuksille on tavoitteemme olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kauppojen energiankulutus on isossa roolissa hiilineutraaliuteen liittyen, sillä ne kuluttavat paljon energiaa.

Mika Haapoja, rakennuttajapäällikkö, Kesko.

Vastuullisuus on päivän sana myös Sitowisessä. Suunnittelupöydillä pyritään luomaan kestäviä, älykkäitä ratkaisuja, jotka edistävät sekä ihmisten että ympäristön hyvinvointia. 

Energiaremontti toi merkittäviä säästöjä

 Runosmäen supermarketin remontti maksoi reilut kaksi miljoonaa euroa, josta yli puoli miljoonaa käytettiin energiatoimenpiteisiin. Saneerauksen yhteydessä vaihdettiin muun muassa valaisimet led-valaisimiksi ja vanha kylmäjärjestelmä nykyaikaiseen, luonnollista hiilidioksidia käyttävään järjestelmään. 

Myös muuta talotekniikkaa uudistettiin, esimerkiksi ilmanvaihtokoneiden puhaltimet ja rakennusautomaation ohjaustavat. Pääovien oviverhokoneet vaihdettiin energiatehokkaampiin malleihin, jotta lämmitysenergiaa ei haaskata ulos eikä toisaalta kylmä ilma virtaa sisään ovien ollessa auki. 

Kohteessa on myös viime vuonna Motivan Energianerokas 2019 –tunnustuspalkinnon saanut energiankierrätysjärjestelmä, jolla pystytään tuottamaan lähes kaikki kaupan tarvitsema lämmitysenergia. 

- Kaukolämmönkulutus on alentunut noin 95 prosenttia edellisen vuoden kulutukseen verrattuna. Sähkölaskukin on pienentynyt neljänneksellä, vaikka kaupan myyntiala ja kylmälaitteiden määrä lisääntyivät alkuperäiseen tilanteeseen nähden, toteaa tyytyväisenä Mika Haapaoja, Keskon rakennuttajapäällikkö.

Sähkötekniikka uusiksi - nyt Dali ohjaa valaistusta 

Myymälän sähkötekniikka uudistettiin käytännössä kokonaan. Kauppa toimii vuonna 1991 rakennetussa kiinteistössä, jossa edellinen isompi remontti tehtiin 2000-luvun alussa.  

- Vajaat 20 vuotta on kuitenkin pitkä aika sähköteknisten laitteiden kehityksen, esimerkiksi valaistustekniikan, näkökulmasta, Joonas muistuttaa. Hän kertoo, että Keskolla on tarkat ohjeistukset ja vaatimukset eri järjestelmille. Esimerkiksi valaistukselle on määritetty käytettävät optiikat, valon määrä sekä ohjaustarpeet. 

Ohjausjärjestelmäksi on vakioitunut Dali-järjestelmä, jolla saadaan parannettua muuntojoustavuutta sekä käytettävyyttä.  

- Osassa myymälää on tehokas ja hyvä yleisvalaistus, kun taas tiettyjen alueiden yleisvalaistuksen voimakkuutta voidaan säätää valaisinkohtaisesti pienemmälle tasolle ja tuoda kohdevalaistuksella tuotteita paremmin esille. Tällaisia ovat muun muassa hedelmä- ja vihannesosasto sekä leipäosasto. 

- Käytännössä mahdollistetaan täysin automaattisesti toimiva järjestelmä, joka normaalikäytössä ei vaadi käyttäjältä mitään toimenpiteitä. 

Dali saa kiitosta myös uudistetun supermarketin kauppiaalta Juha-Pekka Pöyhöseltä.  

- Koko kaupan valaistus on ohjelmoitavissa ja eri valaistustiloja on eri aikoihin käytössä. Esimerkiksi yösiivouksen aikaan valaistusta on enemmän kuin kaupan ollessa auki ja kuormien tullessa yöllä vain välttämättömät valot syttyvät eikä koko kaupan valaistus jää vahingossa päälle koko yöksi. 

Energiatehokasta ja yksinkertaista 

Ruokakauppojen sähkö- ja valaistussuunnittelun trendeinä ovat tällä hetkellä energiatehokkuus sekä yksinkertaiset ja automatisoidut järjestelmät, Joonas kertoo. 

- Entiset monimutkaiset ja käyttäjältä paljon perehtymistä vaativat järjestelmät pyritään minimoimaan. Samalla kaupoista pyritään tekemään asiakkaiden silmissä houkuttelevia, jossa valaistuksella on merkittävä rooli. 

Kesko aikoo siirtyä suunnitelmallisesti led-valaistukseen kaikissa kohteissa. Led-valaistuksen etuna on Mikan mukaan portaattomasti toimiva ohjauksen ohella muuntojoustavuus. Valaistusvoimakkuutta on helppo säätää ohjelmallisesti esimerkiksi myymälän osastojen tai kalustuksen muuttuessa. 

Käytännössä huomioimme myös valaisimien teknisen elinkaaren eli uudistuksia tehdään erityisesti sellaisissa kohteissa, joissa on vielä käytössä vanhempaa loisteputkitekniikkaa.

Mika Haapaoja, rakennuttajapäällikkö, Kesko 

Saneerauksen haasteita 

Haasteena myymäläsaneerauksissa on Joonaksen mukaan uudentyyppisen valaistuksen sovittaminen vanhaan liiketilaan. 

- Matalat tilat ja asennuskiskot asettavat tietyt raamit ja haasteet uusien valaisimien asennukselle. Tällöin valaisintyyppi- ja optiikkavalinnat ovat tärkeässä roolissa. 

 Muitakin haasteita löytyy

- Aikataulut ovat todella tiukat, kaupat ovat kaikki hieman erilaisia, tilausajat osassa tuotteita todella pitkät, ja kaiken kukkuraksi pitää vielä yleensä saada kauppa toimimaan koko remontin ajan, Sitowisen aluejohtaja Petri Rainio luettelee. Kaikki lähtee hänen mukaansa suunnittelusta. 

- Teemme suunnitelmat tarvittavuusjärjestyksessä niin, että työmaa etenee mahdollisimman jouhevasti. Lisäksi resurssit pitää olla kunnossa, että aikataulut saadaan pitämään. 

 Kallis, mutta kannattava remontti 

 K-Supermarket Runosmäen remontti sujui kaikkien osapuolten mukaan mallikkaasti.  Kauppa ei ollut yli puoli vuotta kestäneen remontin aikana kiinni päivääkään. 

Toteutus tehtiin lohkoittain, ja vaikka kauppa oli välillä melko sekainen, aikataulut pitivät todella hyvin ja yllätyksiä tuli odotettua vähemmän, Juha-Pekka kiittelee. 

-Takuuaikana tehtäviltä jatkuvilta laitteiston säätötoimenpiteiltä ja vikatilanteilta vältyttiin panostamalla toimintakokeisiin. 

Myös asiakkaat ovat ottaneet uudistetun myymälän hyvin vastaan. Pienempi sähkölasku lämmittää luonnollisesti myös kauppiaan mieltä. Kauppiaan osuus remontista oli noin miljoona euroa.

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Kauppa on nyt moderni, valoisa ja mikä tärkeintä, myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja myynnin kehitys on ollut hyvää.

Juha-Pekka Pöyhönen, kauppias, Runosmäen K-Supermarket



Teksti on alunperin julkaistu Plaani-lehden numerossa 3/2020.