Palotekninen suunnittelu on nuorehko erikoissuunnittelun laji, joka toimii muiden suunnittelijoiden apuna ja tukena. Paloteknistä suunnittelua ovat aikaisemmin tehneet useimmiten arkkitehdit osana työtään, ja osa heistä tekee sitä vieläkin hyvin itsenäisesti. Paloteknisen suunnittelijan työ ja kysymykset risteävät usein arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja talotekniikkasuunnittelijan tonteilla.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana paloteknisen suunnittelijan osuus hankkeissa on kasvanut ja tulee vielä todennäköisesti kasvamaan entisestään. Näkemystä tukevat kaupungistumisen tuomat vaatimukset, hankkeiden suurempi koko ja hybridirakentaminen. Paloturvallisuus muodostuu luonnollisesti suuresta määrästä tekijöitä, joissa ”palokonsultti” on mielellään hanketta palvelemassa.
Viranomaisten osalta on vielä huomattavia alueellisia eroja, miten paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia hankkeesta halutaan esitetyksi ja dokumentoiduiksi. Vaatimukset dokumentoinnista ja tietoisuus paloturvallisuudesta viranomaisten osalta on tällä hetkellä tiukinta varmastikin pääkaupunkiseudulla.
Palotekninen suunnittelija kertoo tyypillisesti näkemyksensä määräyksiin ja käytäntöihin tukien rakennuksen käyttötavan ja paloluokan mukaan:
- poistumistievaatimuksista
- palo-osastoinnista
- vaadittavasta suojaustasosta (paloilmoitin, sammutuslaitteisto)
- pintaluokkavaatimuksista
- savunpoistomahdollisuuksista ja -vaatimuksista
- pelastustoiminnan vaatimuksista
- alkusammutuskaluston määrittämisestä.
Rakennusten käyttötarkoituksen muutokset henkilöturvallisuuden osalta vaativampaan suuntaan edellyttävät useimmiten soveltamista ja viranomaisneuvottelua, koska samalla pitäisi huomioida turvallisuus, mutta myös rakennusten historiallinen arvo. Toisaalta Ympäristöministeriön asetus (848/2017) rakennusten paloturvallisuudesta antaa lisämahdollisuuksia esimerkiksi poistumistievaatimusten toteuttamiseksi.
Paloteknisen suunnittelijan työn tuotoksia hankkeissa ovat tyypillisesti:
- palotekninen suunnitelma
- savunpoistosuunnitelma
- palosimulointi ja sen raportointi
- viranomaisneuvottelut (pelastuslaitos, Rava)
- palotekniset lausunnot.
Määräys on aina määräys, mutta niidenkin tulkintojen takana on aina ihminen - olkoon kyse sitten viranomaisesta tai suunnittelijasta. Paloteknisen suunnittelijan työssä on oleellista tuntea viranomaisia ja heidän vaatimuksiaan, jotta luottamus säilyy ja työskentely on jouhevaa.
Ammattitaitoon kuuluu myös kyseenalaistaminen ja kompromissienkin hyväksyminen, jotta rimaa ei aliteta ja ammattiylpeys säilyy.
Sitowisen palotekniikan asiantuntijat pystyvät osaamisensa ja resurssiensa puolesta osallistumaan kaikkiin paloteknistä suunnittelua ja konsultointia vaativiin tehtäviin. Ajoissa hankkeeseen mukaan otettu palotekninen suunnittelija pystyy oikea-aikaisesti tarjoamaan toimivat vaihtoehdot ratkaisuista ja saaden näin aikaan kustannussäästöjä.
Palotekniikan asiantuntijamme palvelevat Espoossa, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.