Resilience: the courage to bounce back higher than we’ve fallen.

Resilienssi on monimutkainen, mutta erittäin tärkeä käsite sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Se voidaan määritellä järjestelmän luontaiseksi kyvyksi sopeutua, toimia ja palautua häiriöistä ennakoitavissa ja odottamattomissa tilanteissa. Resilienssiä voidaan kuvata myös järjestelmän kyvyksi vastata ja sopeutua muutoksiin, säilyttäen toimintatason vähintäänkin hyväksyttävänä. Tämä käsite huomioi ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset elementit. Se ei ole pelkästään yksilön tai organisaation ominaisuus, vaan ulottuu myös laajemmalle tasolle kuten infrastruktuuriin ja yhteiskunnallisiin järjestelmiin.

Resilienssin voidaan katsoa muodostuvan kolmesta osatekijästä: altistuminen, herkkyys ja sietokykyä. Osatekijöiden määrittely tai vähintäänkin niiden painoarvo riippuu tarkastelukohteesta.

  • Altistuminen voi koskea esimerkiksi sairauksia tai valuuttariskiä ja liittyy osittain todennäköisyyteen, jolla altistuminen tapahtuu, jolloin se kuvastaa osittain järjestelmän ominaisuutta olla riskille altis.
  • Herkkyydellä viitataan sisäisiin ominaisuuksiin, kuten tekniseen kestävyyteen, jotka heikentävät järjestelmän sietokykyä. Se on sisäinen tekijä, johon kuuluvat esimerkiksi tekninen toimivuus ja häiriöherkkyys järjestelmän sisäisiin tai ulkoisiin tapahtumiin. 
  • Sietokyky tarkoittaa kykyä neutraloida ja toipua shokeista, ja siihen vaikuttavat taloudelliset, tekniset ja tiedolliset resurssit. Tärkeä osa sietokykyä on suojautuminen, joka liittyy järjestelmän valmiuteen kohdata erilaisia uhkia.

Miksi Resilienssi on tärkeää nyky-yhteiskunnassa?

Resilienssi on tänä päivänä tässä hetkessä yksi merkittävimmistä yhteiskunnallista käsitteistä. Muun muassa Natossa resilienssi ja sen vahvistaminen perustuu vuonna 1949 allekirjoitettuun Naton perussopimuksen kolmanteen artiklaan, missä jäsenmaat on velvoitettu ylläpitämään sekä kansallista että yhteistä kykyä torjua ja kestää hyökkäyksiä – tänä päivänä niin konventionaalisia hyökkäyksiä kuin myös kybermaailmassa tapahtuvia hyökkäyksiä.

Naton siviilivalmiudelle on määritettykolme päätehtävää: valtionhallinnon jatkuvuuden turvaaminen, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja palveluiden turvaaminen sekä siviilisektorin tuen takaaminen asevoimille. Koska siviilivalmiudet näyttelevät merkittävää osaa myös asevoimien toiminta- ja operointikyvyssä, on viime vuosina kokonaisresilienssin parantamiseen panostettu mm. Natomaissa merkittävissä määrin. Natossa on yhteisesti hyväksytty resilienssin seitsemän perusvaatimusta yhteiskunnalle:

  • Valtionhallinnon ja kriittisten yhteiskuntapalveluiden jatkuvuuden varmistaminen
  • Energiahuollon turvaaminen
  • Kyky hallita kontrolloimattomia väestöliikkeitä
  • Elintarvike- ja vesihuollon turvaaminen
  • Kyky käsitellä suuria määriä siviiliuhreja
  • Tietoliikennejärjestelmien turvaaminen
  • Kuljetusjärjestelmien turvaaminen

Kasvavat Uhat ja Haasteet

Nyky-yhteiskunnassa resilienssin merkitys korostuu erilaisten uhkien ja haasteiden kasvaessa. Ilmastonmuutos, luonnonmullistukset, taloudelliset kriisit ja teknologiset häiriöt voivat vaarantaa yhteiskunnan perustoiminnot. Mitä toimintavarmemmiksi ja kestävämmiksi infrastruktuurit ja järjestelmät rakennetaan, sitä vähemmän resursseja niihin sitoutuu pitkällä aikavälillä. Resilienssi korostaakin pitkäaikaisten ja proaktiivisten ratkaisujen merkitystä kustannustehokkuuden ja toimintavarmuuden ylläpitämisessä.

Kriittinen Infrastruktuuri ja Turvallisuus

Resilienssi liittyy kriittisen infrastruktuurin ja turvallisuuden ylläpitämiseen. Tämä käsittää järjestelmät, joita yhteiskunta tarvitsee toimiakseen - kuten liikennejärjestelmät, energian- ja vedenjakelujärjestelmät sekä viestintäverkostot. Näiden järjestelmien on säilyttävä toiminnassa jopa ennakoimattomissa ja haastavissa olosuhteissa. Kykymme hallita ja sopeutua näihin muutoksiin määrää pitkälti yhteiskunnan turvallisuuden ja toimintavarmuuden tason.

Sosio-ekonomiset Ekosysteemit

Resilienssin alkuperä on sosio-ekonomisissa ekosysteemeissä, joissa se ymmärretään systeemin kapasiteetiksi ja kyvyksi absorboida häiriöitä ja uudelleenorganisoitua niin, että järjestelmä säilyttää toimintonsa, rakenteensa ja identiteettinsä. Resilienssi tulee ymmärtää systeemin piilevänä ominaisuutena, joka liittyy ennustamattomien häiriöiden aikaan tapahtuvaan tilanteeseen mukautumiseen sekä toimintakapasiteetin, ainakin osittaiseen, säilymiseen ja palautumisen edellytyksiin.

Miten parantaa resilienssiä?

Ennakointi, uudistumiskyky ja riskienhallinta

Ensimmäinen askel resilienssin parantamisessa on ennakoinnin ja riskienhallinnan integrointi. Tämä tarkoittaa tulevien uhkien ja haasteiden ennakoimista ja skenaarioimista sekä varautumissuunnitelmien laatimista. Riskienhallinta on olennainen osa toimintavarmuuden ylläpitämistä, kun taas resilienssi korostaa myös reaktiivista sopeutumista ja toimintaa häiriötilanteessa sekä kykyä uudistaa toimintatapoja. On tärkeää, että riskienhallintastrategiat ovat joustavia ja mukautettavissa muuttuviin olosuhteisiin ja uhkiin.

Järjestelmien yhteistyö ja monimutkaisuus

Nykyajan järjestelmät ovat yhä monimutkaisempia ja toisiinsa kytkeytyneitä. Tämä tarkoittaa, että yksittäisten järjestelmien resilienssin parantamiseksi on ymmärrettävä ja hallittava niiden keskinäiset riippuvuussuhteet ja vaikutukset. Tämä yhteistyö voi ulottua eri järjestelmien, liikennemuotojen tai maantieteellisten alueiden välille. Esimerkiksi liikennejärjestelmien osalta on tärkeää huomioida eri kulkumuotojen ja liikenneverkostojen keskinäiset riippuvuudet ja yhteentoimivuus.

Kunnossapito ja Pienten Parannusten Merkitys

Pitkän aikavälin kunnossapito ja säännölliset pienet parannukset ovat yleensä kustannustehokkaampia kuin suuret kertaluonteiset investoinnit. Satsaamalla kunnossapitoon ja pieniin parannuksiin tänään, saavutetaan huomattavia hyötyjä tulevaisuudessa. Tämä ajattelutapa korostaa kunnossapidon investointiluonnetta: satsaamalla enemmän tänään, saavutetaan hyötyjä huomenna. Esimerkiksi liikennejärjestelmissä ennaltaehkäisevä kunnossapito ja pienet infrastruktuuriparannukset voivat merkittävästi lisätä järjestelmän kestävyyttä ja toimintavarmuutta.

Kyky palautua ja mukautua

Resilienssi tarkoittaa myös kykyä palautua alkuperäiseen tilanteeseen tai sopeutua uuteen olotilaan. Tämä kyky tekee järjestelmästä turvallisen ja tehokkaan, mutta vaatii jatkuvaa tarkastelua ja parantamista. Resilienssin parantamisessa on tärkeää huomioida sekä järjestelmän kyky reagoida välittömästi häiriöihin että pitkän aikavälin sopeutumiskyky. Tämä edellyttää strategioiden ja toimintatapojen jatkuvaa arviointia ja kehittämistä.

Kokonaisvaltainen Lähestymistapa

Resilienssin parantamisessa on tärkeää kokonaisvaltainen lähestymistapa, jossa otetaan huomioon tekniset, sosiaaliset ja taloudelliset näkökulmat. Tämä vaatii jatkuvaa seurantaa, arviointia ja sopeutumista muuttuvien olosuhteiden mukaan. Resilienssin kehittämisessä tulisi hyödyntää olemassa olevaa tietoa ja mittareita mahdollisimman tehokkaasti sen sijaan, että kehitettäisiin monimutkaisia ja kenties käytännössä hyödyttömiä mittaus- tai seurantajärjestelmiä.

Johtopäätökset

Resilienssin merkitys yhteiskunnan toimintojen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi on kiistaton ja kasvaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Resilienssin parantaminen vaatii ennakointia, riskienhallintaa, yhteistyötä järjestelmien välillä, säännöllistä kunnossapitoa ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Näiden periaatteiden avulla voimme rakentaa kestävän ja toimintavarman yhteiskunnan, joka kykenee selviytymään ja toipumaan tulevista haastavista tilanteista. Resilienssin kehittäminen ei ole vain tekninen kysymys, vaan se edellyttää myös organisatorisia ja yhteiskunnallisia ratkaisuja ja panostuksia.

Haluan vielä korostaa, että vaikka resilienssi nähdään usein monitahoisena teknis-taloudellisena kysymyksenä niin organisatorista näkökulmaa ei saa unohtaa. Miten resilienssin vahvistaminen perustellaan ja jalkautetaan, on eräs avainkysymyksistä tässä prosessissa. On huomattava, että resilienssin lisääminen ei ole kertaluonteinen tehtävä, vaan jatkuvan kehittämisen ja sopeutumisen prosessi, joka vaatii sekä strategisen suunnittelun että käytännön toimien integroimista osaksi jokapäiväistä toimintaa.