Sitowise on raportoinut toimintojensa taksonomian mukaisuudesta vuodesta 2021 lähtien. Vuosien mittaan raportointiin vaikuttavat asetukset ja lain vaatimukset ovat muuttuneet ja lisääntyneet merkittävästi, ja vuonna 2024 Sitowise arvioi toimintojensa taksonomiakelpoisuuden ja taksonomian mukaisuuden kaikkien kuuden ympäristötavoitteen osalta.  Vuonna 2024 panostettiin myös arviointi- ja raportointiprosessin määrittelyyn ja prosessin etenemisen dokumentointiin sen läpinäkyvyyden lisäämiseksi myös kestävyysselvityksen varmennusta ajatellen.  

Vuoden 2024 raportointikierroksen osalta sisäinen prosessi käynnistyi Sitowisellä kesällä 2024.  

Palvelutuotteet tunnistettiin jo edellisten raportointikierrosten aikana, joten 2024 raportointia lähdettiin toteuttamaan toimialajohtajien haastattelukierroksen sekä toimialoilla tapahtuneiden, palvelutuotteisiin vaikuttaneiden muutosten, kuten yrityskauppojen, ja palvelutuotteiden liikevaihto-osuuksien arvioinnin kautta. Tietojen keräämisen jälkeen voitiin edetä palvelutuotteiden taksonomiakelpoisuuden ja mukaisuuden arviointiin ja raportoinnin keskeisten tunnuslukujen – liikevaihdon, pääoma- ja toimintamenojen – laskentaan. 

Raportointi on vaatinut syvällistä perehtymistä lainsäädäntöön sekä raportointikierroksen loppuvaiheessa myös tiivistä yhteistyötä varmentajan kanssa. Prosessin edistymistä käsiteltiin säännöllisesti projektin ohjausryhmässä, jossa oli mukana Sitowisen projektitiimin lisäksi yrityksen vastuullisuus- ja talousfunktioiden edustajia. 

Palvelutuotteiden tunnistaminen ja palvelutuotekohtaisesti toteutettava arviointi on varsinkin taksonomiaraportoinnin aloittavalle yritykselle haastava tehtävä. Arviointi vaatii vuosittaista tarkastelua ja lainsäädännön muutosten huomioimista.

Uusi raportointivuosi on jo hyvässä vauhdissa, ja Sitowisen taksonomiatyö jatkuu ottaen huomioon lainsäädännön vaatimukset ja mahdolliset muutokset sekä pitäen prosessit ja tulokset läpinäkyvinä ja laadukkaasti dokumentoituina.

Tutustu vuosiraportoinnin kokonaisuuteen tästä.

  • Tilaaja:
    Sitowise Group Oyj
  • Toteutusajankohta:
    2024

Asiakkaalle tarjottuja palveluita