Sitowise on ostanut digitaalisen kiinteistöjohtamisen asiantuntijan Enco Oy:n. Yhdessä yritykset haluavat haastaa kiinteistöjen ylläpidon konsultoinnin vanhat toimintatavat.

– Tahdomme vihdoin käynnistää uuden aikakauden kiinteistöjen ylläpidon tiedolla johtamisessa. Tähän tehtävään olemme täydellinen pari, sillä yhdistämme Sitowisen digiosaajat ja Encon vahvat kiinteistödatan johtamisen asiantuntijat, kertoo Sitowisen Talo-liiketoimintalueen johtaja Timo Palonkoski kaupan taustoista.

Encon vuonna 2005 perustanut, yrityksen toimitusjohtaja Janne Enkama jakaa Palonkosken näkemyksen tiedolla johtamisen kehittämisen tarpeesta kiinteistöjen ylläpidossa.

Me olemme jo pitkään halunneet uudistaa datan avulla melko vanhakantaista kiinteistöalaa. Haluamme olla suunnannäyttäjä siinä, miten kiinteistön ylläpidon dataa käytetään hyödyksi. Kiinteistöjohtaminen ei saa olla manuaalista tiedonsyöttämistä johonkin järjestelmään, vaan asiantuntevaa tiedon analysoimista ja sitä kautta oikeiden ratkaisujen tekemistä yhdessä asiakkaan kanssa. Se vaatii enemmän automaatiota kuin manuaalista tiedon syöttöä ja enemmän strategista johtamista kuin softan ehdoilla menemistä.

Janne Enkama, toimitusjohtaja, Enco Oy

Encon ydinosaamisaluetta ovat kiinteistöjohtaminen ja kiinteistöjen ylläpidon asiantuntijapalvelut. Kannattavasti viime vuodet kasvaneen yrityksen asiakkaita ovat kiinteistöalan toimijat ympäri Suomen ja yrityksen referenssikohteisiin kuuluvat muun muassa Redi, eduskuntatalo ja Tampereen monitoimiareena.

Me olemme ihastelleet pitkään encolaisten ennakkoluulotonta palveluasennetta, jossa tunnistetaan asiakkaan tarpeet ja halutaan etsiä ratkaisuja myös sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta. Olemme kaivanneet vahvistusta kiinteistöjohtamisen ja kiinteistön ylläpidon konsultoinnin palveluihimme ja Encon asiantuntijoiden osaaminen täydentää kiinteistön elinkaaren palvelumme täysin kattavaksi. Encolaisten liittyessä joukkoomme, voimme palvella asiakkaita monipuolisesti ja myös kehittää aivan uudenlaista palvelukokonaisuutta kiinteistöjen omistajille

Liiketoimintajohtaja Timo Palonkoski, Sitowise

Enco Oy jatkaa Sitowisen tytäryhtiönä yrityskaupan jälkeen ja Janne Enkama jatkaa yrityksen toimitusjohtajana. Asiakkaita palvelevat edelleen 10 ammattitaitoista encolaista.

–  Meillä on Encossa huikea työyhteisö, joka haluaa antaa asiakkaille parasta mahdollista osaamistaan. Olemme jokapäiväisessä työssämme nähneet, että kiinteistöjen ylläpidossa on haasteita, joihin täytyy löytää asiakkaita paremmin palvelevia ja innovatiivisempia ratkaisuja. Yhdessä Sitowisen kanssa lähdemme viemään kiinteistöjen ylläpitoa kohti aitoa tiedolla johtamista, Janne Enkama toteaa.

Lisätiedot:
Liiketoimintajohtaja Timo Palonkoski, Sitowise
+358 40 833 0265, timo.palonkoski@sitowise.com

Toimitusjohtaja Janne Enkama, Enco Oy
+358 50 436 4820, janne.enkama@enco.fi

Kuva
Julkisivukuva Kuopiosta.

Tutustu kiinteistöjen ylläpidon digitaalisiin ratkaisuihin!

Kiinteistöjen ylläpidon digitaalisten ratkaisujen asiantuntemuksemme on käytettävissä ympäri Suomen. Toimimme kumppanina ja konsulttina kiinteistöalan toimijoille.

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä lähes 1900 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä. Sitowise on kasvanut viime vuosina nopeasti ja kannattavasti, ja konsernin nykyinen liikevaihto on noin 160 miljoonaa euroa. Sitowisen pääkonttori sijaitsee Espoossa ja konsernin toimitusjohtajana toimii Pekka Eloholma. Yritys on listattu Helsingin pörssiin kaupankäyntitunnuksella SITOWS. www.sitowise.com

Enco Oy on vuonna 2005 perustettu yksityinen ja sitoutumaton yritys, jonka ydinosaamisaluetta ovat kiinteistöjohtaminen ja kiinteistöjen ylläpidon asiantuntijapalvelut. Asiakkaitamme ovat merkittävimmät kiinteistöalan toimijat ympäri Suomen. Toimimme asiakkaillemme kumppanina ja konsulttina kiinteistöjen elinkaaren eri vaiheissa, tavoitteenamme on säästää asiakkailta niin aikaa kuin kustannuksiakin. Yritys on kasvanut viime vuosina kannattavasti ja työllistää 10 osaajaa. www.enco.fi