Timo Räikkönen on nimitetty Sitowisen liiketoimintajohtajaksi Talo-liiketoiminta-alueelle sekä konsernijohtoryhmän jäseneksi.
Räikkösellä on vahva kansainvälinen kokemus liiketoiminnan asiakaslähtöisestä kehittämisestä ja johtamisesta Destialta, YIT:ltä, Ahlstromilta ja McKinsey & Companylta. Hän siirtyy Sitowiseen Destian Kaupunkikehitys ja asiantuntijapalvelut - liiketoimintaryhmän johtajan tehtävästä. Räikkönen on tuotantotalouden diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta sekä kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta.
– On hienoa, että saamme Timon kaltaisen monipuolisen ja kansainvälisen osaajan tiimiimme. Hänellä on vahvaa kokemusta liiketoiminnan johtamisesta ja sen kehittämisestä strategisesta näkökulmasta. Talo-liiketoiminnassa markkinatilanne on ollut haastava rakennusteollisuuden laskusuhdanteen vuoksi. Ratkaisujen etsiminen ja toteuttaminen tällaisessa tilanteessa vaatii Timon kykyä nähdä ja kehittää liiketoimintaa yhdessä sitowiseläisten kanssa, erityisen vahvasti asiakasnäkökulmaan keskittyen, Sitowisen toimitusjohtaja Heikki Haasmaa sanoo.
Sitowisen uuden, vuoteen 2025 ulottuvan strategian visio, Redefining Smartness in Cities, viittaa tarpeeseen kehittää tulevaisuuden elinympäristöjä siten, että ne vastaavat suuriin globaaleihin muutoksiin, kuten korjausvelan kasvuun ja ilmastokriisiin. Ratkaisujen löytäminen monimutkaisiin ongelmiin vaatii yhteistyötä, innovaatioita sekä uusien palvelujen kehittämistä.
– Olen hyvin innoissani Sitowisen tulevaisuuden tavoitteista. Uskon, että kokemukseni sekä rakennus- ja suunnittelualalta että strategian tuomisesta käytäntöön tuo lisäarvoa Sitowisen Talo-liiketoiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Kestävä rakentaminen vaatii vahvaa yhteistyötä ja uskon, että suunnittelun ja rakentamisen kriittistä linkkiä on edelleen mahdollista vahvistaa. Minulle asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen on kaiken lähtökohta ja uskon, että yhdessä Sitowisen asiantuntijoiden kanssa onnistumme vastaamaan niin nykyiseen markkinatilanteeseen kuin tulevaisuuden mahdollisuuksiinkin, Timo Räikkönen sanoo.
Räikkönen aloittaa tehtävässään viimeistään helmikuussa 2024.
CV – Timo Räikkönen
Syntynyt 1973
Diplomi-insinööri ja Kauppatieteiden maisteri
Suomen kansalainen
Keskeinen työura
06/2019 – Destia Oy, Johtaja, Kaupunkikehitys ja asiantuntijapalvelut -liiketoimintaryhmä. Lisäksi vastuulla yhtiön strategia-, asiakaskokemus- ja viestintäfunktiot.
11/2012 – 03/2019 YIT, Johtaja, Strategia, kaupallinen johtaminen ja markkinointi, Toimitilat- ja Infra- sekä Kiinteistöt-segmentit
01/2004 – 10/2012 Ahlstrom Oyj, eri tehtävät, muun muassa konsernin toimitusketjun kehityksestä vastaava johtaja, tuotelinjajohtaja, hioma- ja kaapelipaperit (Osnabrück, Saksa), konsernin strategiasta ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja
08/1999-11/2003 McKinsey & Company, liikkeenjohdon konsultointi