Olen aina ollut kiinnostunut vanhoista asioista, ja alun perin valmistuinkin huonekalujen restauroijaksi. Rakennusalaa lähdin opiskelemaan, kun tajusin, ettei yksityisyrittäjyys tuntunut omalta vaihtoehdolta ja rakennetekniikan opinnoissa oli paljon itseä kiinnostavia opintoja. Alusta asti ollut selkeää, että tulisin suuntautumaan korjausrakennesuunnitteluun. Vielä opiskelujen aikana erikoistuminen oli vähäistä, mutta työ on opettanut paljon.

Aloitin Sitowisellä viitisen vuotta sitten. Aluksi osallistuin NextGen-harjoittelijaohjelmaan ja pääsin heti mukaan korjausrakennesuunnittelun projekteihin. Harjoittelu olikin kaikin puolin positiivinen kokemus.

Aloitin Sitowisellä viitisen vuotta sitten, samalla kun opiskelin Turun ammattikorkeakoulussa. Aluksi osallistuin kesän kestäneeseen NextGen-harjoittelijaohjelmaan ja pääsin heti mukaan korjausrakennesuunnittelun projekteihin, jotka kiinnostivat minua rakennetekniikassa eniten. Harjoittelu olikin kaikin puolin positiivinen kokemus. Minut otettiin hyvin vastaan, pääsin tekemään monipuolisia töitä kivassa porukassa, ja vastuutakin oli tarjolla.

Tuisku Khan kollegansa kanssa toimistolla.

Harjoittelun päätteeksi vakityösopimus

Kesän päätteeksi sain vakityösopimuksen ja opiskelujen ohella kuljin Turusta käsin Espoon toimistolle aina kun mahdollista. Käynnit silloin tällöin olisivat riittäneet, mutta etätyö ei ole oikein minun juttuni. Haluan nähdä ihmisiä, ja uutena työntekijänä toimistolla käydessä tuntui aina myös järjestyvän uusia töitä, kun ihmisiä näki kasvotusten. Muutamia kertoja kävin myös etätöissä Turun toimistolla.

Nyt olen toiminut korjausrakentamisen rakennesuunnittelijana viitisen vuotta, ja vastuuta on tullut vähitellen lisää. Mitään isoa harppausta en ole missään kohtaa ottanut, vaan olemme esihenkilöni kanssa yhdessä miettineet, milloin on ollut sopiva hetki lisätä vastuuta. Tällä hetkellä teen projektipäällikön tehtäviä pienemmissä projekteissa ja vastuuta tulee lisää ajan mittaan. Mikään kiire minulla ei ole, mutta on mukava tietää, että lisähaasteita saa, kun niitä kaipaa.

Historiallisista arvorakennuksista 70-luvun kerrostaloihin

Rakennesuunnittelijan työ on todella vaihtelevaa. Eniten pidän työssäni juurikin suunnittelusta, mutta välillä on hyvä päästä ulos toimistolta ja työmaille. Tein opiskeluaikana vain yhden lyhyen kesäharjoittelun työmailla, joten työmaakäynnit ja -katselmukset ovat tärkeitä oman ammattitaidon kehittymiselle. Työmailla oppii koko ajan lisää.

Työporukassamme voi erikoistua tietyntyyppisiin suunnittelukohteisiin, mutta minä teen mielelläni suunnitteluprojekteja laidasta laitaan. Ihailen yhden asian supertietäjiä ja joskus ehkä ajattelin, että itsestäkin tulisi sellainen, mutta myöhemmin olen huomannut, että minulle on ominaisempaa olla se tyyppi, joka tietää vähän kaikesta jotakin. Projektini vaihtelevatkin laajoista peruskorjauksista pienempiin tiivistys- ja julkisivukorjauksiin.

Teen mielelläni suunnitteluprojekteja laidasta laitaan. Olen huomannut, että minulle on ominaista olla se tyyppi, joka tietää vähän kaikesta jotakin.

Vaihtelu pitää minusta suunnitteluprojektien haastavuuden tasapainossa. Välillä on kiva pohtia 100-vuotiaan arvokohteen poikkeuksellisia ja uniikkeja rakenteita, joiden korjaamiseen ei ole olemassa valmiita ratkaisuja. Sitten on taas kiva palata arkisempiin 70-luvun asuinkerrostalokohteisiin, joiden rakennesuunnittelu on suoraviivaisempaa.

Vanhempainvapaalle oli helppo lähteä

Työajat ovat Sitowisellä todella joustavat, ja olen pystynyt muokkaamaan viikoittaista työmäärääni esimerkiksi vanhempainvapaani jälkeen. Lapseni on nyt vähän alle parivuotias, ja teen 80-prosenttista työaikaa eli olen yhden päivän viikosta poissa. Se on onnistunut todella hyvin.

Vanhempainvapaalle oli helppo lähteä, ja myös takaisin töihin oli helppo palata. Työkavereita näin myös vanhempainvapaan aikana esimerkiksi yrityksen pikkujouluissa, ja myös esihenkilön kanssa suunnittelimme tulevaa töihin paluuta jo hyvissä ajoin.

Vanhempainvapaalle oli helppo lähteä, ja myös takaisin töihin oli helppo palata. Olen pystynyt muokkaamaan viikoittaista työmäärääni vanhempainvapaani jälkeen.

Toimistolle onkin aina kiva tulla niin vaihtelevien projektien kuin hyvän yhteishengen takia. Vaihtuvuutta on osastollamme vähän, ja esihenkilöni on pysynyt koko ajan samana. Se luo työympäristöön mukavaa jatkuvuutta.


Vilkaise videolta NextGen-harjoittelijoiden kokemuksia!

Sallithan markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.
Kuva
smart city company lassi

Tutustu NextGen-harjoittelijaohjelmaan!

Sitowisellä kaikki harjoittelijat tulevat mukaan NextGen-harjoittelijaohjelmaan ja saavat sen edut hyödynnettäväkseen. Harjoittelijaohjelmamme rullaa ympäri vuoden, joten siihen voi liittyä silloin kun hetki on sinulle sopiva ja meiltä löytyy tehtävä, joka osuu juuri sinun osaamiseesi ja tarpeeseesi. NextGen-harjoittelijaohjelma antaa vankan lähtökohdan oman urasi alkumetreille.