Aloitin sovelluskehittäjänä yli 10 vuotta sitten Dimenteqissä, joka liittyi Sitowiseen vuonna 2019. Koko urani ajan olen kehittänyt erilaisia paikkatietojärjestelmiä ja karttapalveluja. Viime vuodet olen toiminut lead developer -tittelillä, mikä tarkoittaa, että työskentelen projekteissa pääasiassa neuvonantajan ja konsultin roolissa. Autan esimerkiksi teknologiavalinnoissa ja tuen nuorempia tai työelämässä vasta aloittavia sovelluskehittäjiä heidän työssään.
Sitowisellä viihdyn ennen kaikkea ihmisten takia. Matkan varrella vastaan on tullut monta hyvää työkaveria, joten rinnalla on koko ajan varsin pysyvä ydinjoukko.
Sovelluskehittäjän työ muistuttaa legoilla rakentamista
Opiskelin IT-alaa ammattikorkeakoulussa ja pääsin heti valmistumiseni jälkeen töihin pieneen viiden hengen yritykseen. Se oli aika rankka reitti alalle, koska ympärilläni ei ollut juuri keneltä kysyä neuvoa. Syvään päähän hyppääminen olikin nuorelle sovelluskehittäjälle kova koulu, mutta se myös opetti paljon.
Sitowisellä viihdyn ennen kaikkea ihmisten takia. Matkan varrella vastaan on tullut monta hyvää työkaveria, joten rinnalla on koko ajan varsin pysyvä ydinjoukko. Myös kiinnostavia ja monimuotoisia projekteja riittää. Paikkatietopalvelut voivat liittyä yhtä hyvin eläinten havainnointiin kuin junaliikenteeseen.
Sitowisellä sovelluskehittäjällä on paljon valinnanvapautta. Lähtökohtana on, että jokainen työskentelee itseään kiinnostavissa projekteissa.
Sovelluskehityksessä parasta onkin se, että vastassa on aina uusia ongelmia, joihin on monia eri ratkaisuja. Lopputulos on tekijänsä näköinen, ja työ muistuttaakin monesti legoilla rakentamista.
Projekteissa on paljon valinnanvapautta
Sitowisellä sovelluskehittäjällä on paljon valinnanvapautta. Lähtökohtana on, että jokainen työskentelee itseään kiinnostavissa projekteissa. Omat kiinnostuksen kohteeni ovat vuosien mittaan vaihdelleet, ja tällä hetkellä mielenkiintoisimmilta tuntuvat erilaiset pilvipalvelut, uudet teknologiat ja koko projektin elinkaaren tietoturva.
Juuri nyt viihdyn parhaiten lyhyemmissä muutaman viikon projekteissa, koska olen ollut mukana aikaisemmin useissa monen vuoden hankkeissa, kuten kehittämässä Väylävirastolle Velho-järjestelmää. Se korvaa vanhan Tierekisteri-järjestelmän ja esittää kaikkien Suomen teiden ominaisuustiedot kartalla. Sovellus näyttää esimerkiksi eri liikennemerkkien paikat ja tiestön vauriokohdat.
Lyhyemmissä projekteissa on se etu, että pääsen näkemään, miten ala kehittyy. Pidänkin työssäni siitä, että uuden substanssiosaamisen opettelua on paljon. Jokaisessa projektissa on ymmärrettävä jotakin uutta bisnestä. Myös teknologiat menevät eteenpäin niin kovaa vauhtia, ettei kehitykseltä voi sulkea silmiään. Oma osaaminen on pidettävä fressinä.