Työskentelen Sitowisellä ympäristövaikutusselvityksissä suurissa infrahankkeissa. Olen biologi ja perhostutkija - minulle perhoset ja niiden ravintokasvien ja biologian ymmärrys ovat avain laajempaan elämän ymmärrykseen planeetallamme.
Erityisosaamiseni painottuu nimenomaan keto- ja niittykasvillisuuden sekä uhanalaisten lajien huomioon ottamiseen - ja usein nimenomaan ihmisen aikaansaamissa ympäristöissä. Suhtautumiseeni vaikuttavat myös monet Venäjälle, Siperiaan ja Välimeren alueen luontaisille ruohomaille suuntautuneet retket ja kiinnostus pleistoseenikauden historiallisista olosuhteista.
Vaikka voin puhua perhosista tyytyväisenä tuntikausia, ei minulla ole suosikkiperhosta. Suhtaudun niihin solidaarisen tasapuolisesti. Toki myös linnut, nisäkkäät ja kasvit kuuluvat kiinnostuksiini.
Hyönteisiä ja perhosia opettelin jo lapsena isäni peräaallossa. Pikkupoikana pääsin isän kanssa vanhempien hyönteisharrastajien mukaan Suomen Hyönteistieteellisen Seuran retkille ympäri Suomea, ja nuorempana myös kovakuoriaiset olivat kiinnostukseni kohteina perhosten ohella. Tämä harrastus johti minut myöhemmin Helsingin yliopistolle ja töihin Eläinmuseolle, ympäristöministeriön ja Suomen Perhostutkijain Seuran uhanalaisten perhosten suojelutoimikuntaan vuonna 1994 ja YLE:n Luontoillan hyönteisasiantuntijaksi.
Työskentely yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa luo selkänojaa.
Olenkin tehnyt 1990-luvulta lähtien erilaisia hyönteisiin liittyviä toimeksiantoja ja luontoselvityksiä. Sitowisessä olen työskennellyt vuodesta 2018 lähtien ja nautin työstäni suuresti. Meillä Sitowisessa on tehokas ja monialainen suunnitteluorganisaatio, jonka jäsenenä tunnen tekeväni merkityksellistä työtä. Työskentely yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa luo selkänojaa. Kun muut ratkovat itselleni tuntemattomampia haasteita, voin itse panostaa tehokkaammin omaan työhöni yhteisön sateenvarjon alla. Monesti voin todella vaikuttaa ja suojella luonnon monimuotoisuutta tehokkaammin kuin pelkkänä puhuvana päänä. Kun pääsen ajoissa mukaan suunnitteluprojektiin, saan myös suhteessa paljon enemmän aikaan.
Lämpenevä ilmasto lisää perhosten lajirunsautta Suomessa. Etelästä saapuville perhoslajeille olot ovat käyneet suotuisammiksi. Me perhosten tutkijat elämmekin mielenkiintoisia aikoja: Suomessa ei tuskin koskaan ole ollut yhtä paljon perhoslajeja. Ilmaston lämpeneminen ei ole perhosten lajirunsauden kannalta pelkästään hyvä asia. Suo- ja havupuulajisto vetäytyy nyt vähitellen pohjoiseen, ja matalammilla tuntureilla lajikato jo näkyy.
Jos tienvarret jätettäisiin pintamaalle tai maisemoitaisiin harjumaisella soralla, syntyisi luontaista matalaa kasvillisuutta.
Tavoitteenani on luoda perhosille ja muille lajeille mahdollisimman ihanteellisia elinoloja varsinkin hyödyntämällä ihmisen puuhasteluja mahdollisimman järkevästi. Kaivos- ja kiviainesteollisuuden luomilla karuilla hiekka- ja moreenimailla voidaan suojella umpeenkasvun uhkaamia harjulajeja ja luomamme lisätila auttaa näitä lajeja selviämään myös viimeisillä luontaisilla paikoillaan.
Ainakin uudisrakentamisessa pystyisimme ohjaamaan väylähankkeita paremmin ja ottamaan tienvarret luonnon käyttöön. Se säästäisi myös huomattavia summia rahaa ja luontoa: mullan levittäminen on kallista ja penkereiden niittäminen kuluttaa dieseliä. Jos tienvarret jätettäisiin pintamaalle tai maisemoitaisiin harjumaisella soralla, syntyisi luontaista matalaa kasvillisuutta. Sitä ei tarvitsisi niittää ja vieraslajit jäisivät multakasoihin.
