”Tavoitteeni on parantaa maailmaa yksi jätevedenpumppaamo kerrallaan!”
Sitowisen vesipalvelujen osastopäällikkö Eeva-Riikka Rautarinta suhtautuu puhtaaseen veteen intohimoisesti. Kestävät hulevesi- ja vesihuoltoratkaisut valitaan aina kohdekohtaisesti.
Eeva-Riikka Rautarinnalla on ympäristötekniikasta ja vesihuollosta yli 15 vuoden kokemus. Vastikään hän siirtyi Sitowisen vesipalvelujen osastopäälliköksi, mikä lisäsi esimiestehtäviä. – Se on minulle onni! Asiantuntijoiden hyvinvointi on todella lähellä sydäntäni, ja haluan auttaa heitä kukoistamaan. Heidän jokapäiväinen panoksensa näkyy eniten kestävästi suunnitelluissa kaupungeissa.
Suunnittelemme ratkaisuja sadan vuoden aikajänteellä - homman pitää mennä kerralla oikein. Yhdessä olemme enemmän.
Vesihuoltoa on Eeva-Riikan mielestä tärkeää suunnitella kokonaisvaltaisesti muiden alueellisten järjestelmien rinnalla. Silloin huomioon otetaan myös ympäristövastuu. Vesihuoltohankkeissa voikin olla tavoitteena myös uhanalaisten lajien tai arvokkaiden luontoympäristöjen suojelu. – Esimerkiksi Tampereen Veden Kaupinoja–Rusko-runkovesijohdon rakentamisessa on hyödynnetty kaivamattomia tekniikoita, kuten suuntaporausta. Se on vähentänyt merkittävästi rakentamisen ympäristövaikutuksia.
Rakentamisen ympäristövaikutuksia voidaan vähentää merkittävästi suunnittelupöydillä esimerkiksi kaivamattomia tekniikoita hyödyntäen.
Eeva-Riikka Rautarinta
Luonnonmukaisissa hulevesiratkaisuissa hyödynnetään olemassa olevaa
Tietoisuus hulevesien hallinnan tärkeydestä on lisääntynyt rakennusalalla. – Enää hulevesien viivytys ei herätä ihmetystä, vaan se on rakentajille automaattinen osa vastuullista ja kestävää maankäytön suunnittelua sekä varautumista ilmastonmuutokseen.
Luonnonmukaisessa hulevesisuunnittelussa pyritään hyödyntämään olemassa olevaa ympäristöä. Esimerkiksi luonnonuomat toimivat osana hulevesien hallintaa eikä rakennuksia suunnitella uoman päälle, vaan sen ympärille. Purot ja muut vesiaiheet voivat auttaa myös hulevesien puhdistamisessa, ja samalla ne lisäävät asuinympäristöjen viihtyisyyttä. – Mikroilmasto paranee, ja erilaiset elinympäristöt vahvistuvat, mikä tukee luonnon monimuotoisuutta.
Myös rakennettu ympäristö sisältää monia mahdollisuuksia. – Tampereella pitkään tehdasalueena toiminut ja nykyisin asuinalueeksi uudistuva Hiedanranta on hyvä esimerkki siitä, miten hulevesien hallinnassa tutkitaan mahdollisuuksia hyödyntää vanhoja käytöstä poistuneita rakenteita.
Vesihuollossa tarvitaan paikallisesti kestäviä ratkaisuja
Paikalliset olosuhteet vaikuttavat siihen, mitkä hulevesiratkaisut ovat vastuullisimpia ja samalla kustannustehokkaita. Bulkkiratkaisut eivät toimi. – Kun valinnat tehdään kohdekohtaisesti, niillä on suurin vaikutus. Hulevesijärjestelmiä ei voikaan aina mitoittaa kerran 100 vuodessa toistuvien vesimäärien varalle, vaan ratkaisun on oltava kokonaistilanteen kannalta paras.
Eeva-Riikan mielestä varautumiseen ja ennakointiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen seuraukset voivat näkyä tietyllä alueella keskimääräistä rajummin. Puhtaan veden riittävyys tai laatu kärsii herkästi pitkästä kuivuudesta tai paikallisista rankkasateista. – Puhdas vesi onkin meille itsestään selvyys, kunnes jokin menee vikaan.
Ennakointiin pitäisi kiinnittää enemmän huomioita. Puhdas vesi on itsestään selvyys - kunnes sitä ei enää ole.
Eeva-Riikka Rautarinta
Vesihuollossa pienetkin ongelmat heijastuvat nopeasti ympäristöön ja ihmisten arkeen, koska vesilaitosten prosessit voivat häiriintyä, jos ihan tavallista sadevettä pääsee liikaa jätevesiviemäriverkostoon.
– Digitalisaatio antaa meille paljon uusia mahdollisuuksia vesihuoltolaitosten järjestelmälliseen omaisuudenhallintaan, Eeva-Riikka sanoo. Hänelle onkin tärkeää olla kehittämässä suomalaisten vesilaitosten riskienhallintaa ja järjestelmien toimintavarmuutta. – Tavoitteeni on parantaa maailmaa yksi jätevedenpumppaamo kerrallaan!
Kuva
Lue lisää Tulevaisuus työpöydälläni -juttuja
Sitowiseläisten tapa tehdä työtään on vastuullinen ja älykäs. Se on reseptimme kestävämmän tulevaisuu-den rakentamiseksi, ja ainekset sekoitellaan sitowiseläisten työpöydillä. Olemmehan me The Smart City Company.