Sitowise oli yhtiönä näkyvästi esillä jo opiskellessani Aalto-yliopistossa maankäytön suunnittelua ja liikennetekniikkaa. Moni kaverini oli ollut yhtiössä työharjoittelussa ja töissä, ja niin hain itsekin Sitowisen kaupunkisuunnitteluosastolle. Harjoittelun aikana pääsin heti mukaan oikeisiin projekteihin nuoremmaksi suunnittelijaksi, ja samalla positiivinen kuvani yhtiöstä muuttui vieläkin positiivisemmaksi.
Osallistuin työharjoittelun aikana kesän kestäneeseen NextGen-harjoittelijaohjelmaan, joka oli hieno tilaisuus tutustua firman työntekijöihin ja osaamiseen paremmin. Eri osastoja on isossa talossa niin paljon, että oman toimialan kuplaan on varsinkin alkuvaiheessa helppo jäädä. Harjoittelussa käytiin läpi kattavasti kaikkea sitä, mitä meillä tehdään. Oli mielenkiintoista kuulla näkemyksiä eri toimialojen pitkäaikaisilta työntekijöiltä.
Harjoittelun aikana pääsin heti mukaan oikeisiin projekteihin nuoremmaksi suunnittelijaksi. Opiskelun ja työn sovittaminen yhteen onnistui ja sain vapauden suunnitella viikoittaiset aikatauluni opintojen ehdoilla.
Opiskelun ja työn sovittaminen yhteen onnistui harjoittelun aikana joustavasti, ja sain vapauden suunnitella viikoittaiset aikatauluni opintojen ehdoilla. Silti myös työprojektit olivat opintojen aikana monipuolisia, ja pääsin auttelemaan niin tuulivoimahankkeissa kuin yleiskaavaprojekteissa. Se antoi hyvän käsityksen hankkeiden teknisistä ja osaamisvaatimuksista, mikä on helpottanut nyt omien projektien haltuunottoa.
Uusiutuvan energian hankkeissa riittää töitä!
Vuoden 2024 alusta asti olen toiminut kaupunki- ja ympäristökehitystiimin maankäytön suunnittelijana ja vetänyt omia projekteja. Samalla yhteydenpito asiakkaiden, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa on lisääntynyt, mikä on parantanut kokonaiskäsitystäni. Työn mielekkyys onkin omien projektien myötä vain lisääntynyt, ja on rauhoittavaa olla koko ajan kartalla siitä, mitä missäkin hankkeessa tapahtuu ja mitä on tänään omalla työlistalla.
Vihreämpi tulevaisuus on itselleni tärkeä arvo, joka motivoi ja tuo työhön paljon lisäsisältöä.
Tällä hetkellä olen aika kiireinen, koska uusiutuvan energian hankkeissa riittää töitä. Projektikoordinaattorina huolehdin päivän mittaan monista juoksevista asioista, teen teemakarttoja ja edistän hankkeiden YVA-prosesseja. Uusiutuvan energian lisäksi olen mukana yleiskaavoitushankkeissa, joissa pääsee lähemmäs kuntien ja kaupunkien asukkaita sekä heidän tarpeitaan. Se tuo työhön oman mielenkiintoisen lisänsä.
Kaikissa tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeissa YVA-prosessit ovat aika samanlaisia, mutta hankkeet ovat keskenään hyvin erilaisia. Se tekee työpäivistä monipuolisia. On myös ollut iloinen sattuma, että pääsin harjoittelun kautta töihin juuri uusiutuvan energian hankkeisiin. Vihreämpi tulevaisuus on itselleni tärkeä arvo, joka motivoi ja tuo työhön paljon lisäsisältöä.
Oma urapolku avautuu töitä tekemällä
Mielenkiintoisten projektien lisäksi tärkeintä töissä viihtymisessä on minusta työyhteisö. Omalla osastollani on todella mukavaa ja auttavaista porukkaa. Sosiaalisen aspektin takia pyrinkin olemaan töissä toimistolla neljä kertaa viikossa. Sitowisellä työntekijöihin kuitenkin luotetaan ja annetaan paljon vapauksia, kunhan vain sovitut asiat tulee tehtyä. Se helpottaa työn ja henkilökohtaisen elämän aikatauluttamista.
Olen sitä mieltä, että vasta työelämä auttaa käsittämään, mitä oikeasti haluaa tehdä. Opintojen aikana on turha stressata ja koettaa miettiä omaa urapolkua pidemmälle. Se avautuu todella vasta töitä tekemällä.
Tulevina vuosina haluan kehittyä uusiutuvan energian hankkeissa. Minua kiinnostavat myös luovemmat työtehtävät, ja ehkäpä pääsen seuraavaksi auttelemaan osastomme arkkitehtuuri- ja muotoiluprojekteissa. Olenkin sitä mieltä, että vasta työelämä auttaa käsittämään, mitä oikeasti haluaa tehdä. Opintojen aikana on turha stressata ja koettaa miettiä omaa urapolkua pidemmälle. Se avautuu todella vasta töitä tekemällä.