Hyödynnän vesistösuunnittelussa pitkää kokemustani valtion ympäristöhallinnosta. Vastuullisuus on alalla jo pitkällä, ja kaikissa hankkeissa vaalitaan vesiluonnon monimuotoisuutta.
Työskentelin ennen Sitowiseä valtion ympäristöhallinnossa eli Uudenmaan ELY-keskuksessa yli 20 vuotta. 2010-luvulle asti valtio toteutti virtavesihankkeet itse aina maastomittauksista suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan asti. Niinpä minulle karttui paljon kokemusta erilaisista kalatiehankkeista ja virtavesikunnostuksista.
Julkisella puolella toimin usein tilaajan ja tuottajan välisenä tulkkina. Tehtäväni oli esimerkiksi varmistaa, että kalatiehankkeen tilaaja ymmärtää, mitä ollaan tekemässä, ja tuottaja, mitä pitäisi tehdä. Sitowisellä minulla on mahdollisuus nähdä hankkeista jälleen uusi puoli ja olla mukana kehittämässä vesistösuunnittelun menetelmiä ja alan innovaatioita.
Vesistösuunnittelu on hyvin poikkitieteellinen ala. Sitowisen vahvuutena onkin, että kaikki tarvittava osaaminen löytyy samasta talosta. Projekteissa tarvitaan tietoa ensinnäkin hydrologiasta, eli siitä, miten pinta- ja pohjavedet käyttäytyvät osana veden kiertokulkua. Keskeistä on myös ymmärtää rakentamiseen ja toteutuskelpoisuuteen liittyvät reunaehdot.
Lisäksi on huomioitava esimerkiksi luontovaikutukset, eri lajien lisääntymis- ja elinympäristövaatimukset sekä veden laatuun ja geoteknisiin seikkoihin liittyvät vaikutukset. Varsinkin Etelä-Suomessa monet joet kulkevat savimailla, joten vesistösuunnittelussa on tärkeää huomioida maaperäolosuhteet.
Virtavesihankkeiden hyväksyttävyys on lisääntynyt valtavasti, eikä meidän tarvitse enää perustella, miksi vesieliöiden elinympäristöjen tai kalatien kunnostaminen on tärkeää.
Virtavesihankkeille on tyypillistä, että huomioon on otettava monia eri tarpeita, näkökulmia ja tärkeitä arvoja. Luontoarvojen lisäksi moni patoalue on kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö, jonka suojeltuja rakenteita ei voi noin vain purkaa. Otamme huomioon myös vesiyhtiöiden toimintaedellytykset ja alueen virkistyskäytön, ja vaihtoehtoja on pystyttävä selittämään selkokielellä niin kuntapäättäjille kuin maanomistajille. Eri arvojen yhdistäminen on aivan mahdollista, mistä hyvänä esimerkkinä ovat useat padonpurkuhankkeet, joissa on löydetty keinoja yhdistää erilaiset intressit kaikille sopiviksi luonnonmukaisiksi ratkaisuiksi.
Kokonaiskestävyys on vesistösuunnittelun kantava ajatus. Se näkyy esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa. Emme valitse ratkaisuja yksisilmäisesti vain yhden lajin näkökulmasta, vaan etsimme koko vesiluonnon kannalta parhaat vaihtoehdot. Pohdimme sopivia olosuhteita esimerkiksi vaelluskalojen, vesihyönteisten, rannan kasvien ja alueen nisäkkäiden, kuten lepakoiden ja saukkojen, näkökulmasta.
Vesistösuunnittelun vastuullisuudessa ole enää suuria pullonkauloja. Pyrimme kuitenkin toteuttamaan hankkeet aina aikaisempaa vastuullisemmin ja laadukkaammin.
Virtavesihankkeiden hyväksyttävyys on lisääntynyt valtavasti, eikä meidän tarvitse enää perustella, miksi vesieliöiden elinympäristöjen tai kalojen vaellusyhteyksien palauttaminen on tärkeää. Ratkaisutavoissa näkyvin muutos on se, että enää ei rakenneta vain teknisiä kalateitä patojen ohi, vaan mietitään ensisijaisena vaihtoehtona, voisiko esteen kokonaan poistaa. Joen, puron tai kosken palauttaminen mahdollisimman lähelle luonnontilaa on tullut aidoksi vaihtoehdoksi ja ensisijaiseksi tavoitteeksi.
Isossa kuvassa pyörä pyöriikin jo oikeaan suuntaan, eikä vesistösuunnittelun vastuullisuudessa ole enää suuria pullonkauloja. Pyrimme kuitenkin toteuttamaan hankkeet aina aikaisempaa vastuullisemmin ja laadukkaammin. Nyanssitasolla ei ole esimerkiksi yhdentekevää, minkälaista kiveä tai soraa kalatien uomaan laitetaan. Vain oikeanlaiset materiaalit pysyvät virtaavassa vedessä paikoillaan ja luovat eri lajeille sopivat olosuhteet eri kehitysvaiheissa.
Alan haasteena on varmistaa, että osaavia tekijöitä on saatavilla myös tulevaisuudessa. Itse voin vaikuttaa tilanteeseen mentoroinnilla, ja minusta on hienoa jakaa substanssiosaamistani uuden sukupolven suunnittelijoille.
Tällä hetkellä valtion rahoitusta ohjataan virtavesihankkeisiin selvästi aiempia vuosia enemmän, ja monet kunnat vievät hankkeita vauhdilla eteenpäin. Samalla alan haasteena on varmistaa, että osaavia tekijöitä on saatavilla myös tulevaisuudessa. Itse voin vaikuttaa tilanteeseen mentoroinnilla, ja minusta on hienoa jakaa substanssiosaamistani uuden sukupolven suunnittelijoille. Ovathan vesistörakentamisen työmaat opettaneet minulle käytännössä, miten asiat kannattaa tehdä, mikä toimii ja mikä ei. Sitowisellä pystyn välittämään tätä kokemusta eteenpäin.
