Anssi Mäkisen valaistussuunnittelukohteet ovat usein arkkitehtuuriltaan tai käyttötavoiltaan haastavia. Ne voivat olla esimerkiksi kaupunkikuvallisesti tai historiallisesti merkittäviä kohteita, kulttuuri-, sakraali- tai taidetiloja. Hän suunnittelee julkisivuvalaistuksia sekä yrityksille että yksityisasiakkaille mutta myös esteettisiä ja dynaamisia valaistuksia.
Hanke voi olla kooltaan minkä kokoinen tahansa. Se voi olla suuri, kuten kokonaisen kaupunginosan valaistuksen yleissuunnittelu tai varsin rajattu, kuten liikenneympyrän ja siinä sijaitsevan taideteoksen valaiseminen.
Valaistuksen kannalta erityisen mielenkiintoinen uusi kaupunginosa on Helsingin Kruunuvuorenranta, johon toteutetaan runsaasti valotaideteoksia. Anssi Mäkinen on suunnitellut Lorenzinkujalle toteutettavan, Jaakko Niemelän, Henriikka Tavin ja Mikael Bryggerin taideteoksen valaistuksen toteutuksen, jonka julkistus poikkeusolojen vuoksi siirtyi syksypimeälle. Siinä kulkureitille projisoidaan lyhyitä, parametrin mukaan vaihtuvia runoja gobo-valaisimilla.
Monipuolinen kokemus
Valaistustekniikkaa opiskellut, valaistussuunnittelijana ja valaistuksen teknisissä tehtävissä erityisesti teatterin parissa vuodesta 2004 työskennellyt Anssi Mäkinen valmistui teatteritaiteiden maisteriksi taideyliopistosta vuonna 2016 pääaineenaan valaistussuunnittelu. Hän työskenteli apulaisvalaistusmestarina Tampereen Työväen teatterissa, valaistusmestarina Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Suomen Kansallisoopperassa sekä Suomen Kansallisteatterissa ennen siirtymistään arkkitehtuurivalaistussuunnittelun pariin.
Teatterivalaistustaustasta on arkkitehtuurivalaistussuunnittelussa Anssi Mäkisen mukaan paljon hyötyä.
Vanha valaistuksen teatteritekniikka ja estetiikka on nykyisin mukana arkkitehtuurivalaistuksessakin. Sen avulla luodaan tunnelmaa ja annetaan ilmettä arkisemmillekin kohteille.
-Anssi Mäkinen
Arkkitehtuurivalaistukseen Anssi Mäkinen kertoo perehtyneensä työskennellessään Suomen vanhimmassa arkkitehtuurivalaistustoimisto Valoa Designissä. –Se oli hyvä koulu!
Sittemmin Anssi Mäkinen on kerryttänyt kokemustaan myös suunnittelu- ja konsultointitoimistoissa, kuten Rambollissa. Hänen suunnittelutaitojaan voi käydä katsastamassa esimerkiksi Pasilan Mall of Triplan ja aikanaan myös Tampereen kannen ja Areenan julkisivusta. Anssi Mäkinen oli mukana suunnittelemassa myös Kansallisoopperan julkisivu- ja Imatrankosken maisema- ja arkkitehtuurivalaistuksia.
Valaistusta vanhoihin ja uusiin kohteisiin
Arkkitehtivalaistus on nuori ja nouseva suunnitteluala, mutta sitä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmänkin.
Kaupunkiympäristön viihtyvyyttä voidaan suuremmassakin mittakaavassa kohentaa merkittävästi valaistussuunnittelun avulla.
Paitsi uusille, myös olemassa oleville kohteille voidaan toteuttaa tehokas kasvojen kohotus arkkitehtuurivalaistuksella. Rakennuksen näyttävää arkkitehtuuria voidaan korostaa tai hieman arkisemmalle julkisivulle antaa pimeässä aivan uudenlaista juhlavuutta valaistuksen avulla.
–Valaistussuunnittelulla voidaan myös saavuttaa kaupallista näkyvyyttä. Sitä voidaan käyttää kertomaan yritystarinaa tai yritysbrändin vahvistamiseen vaikkapa yrityksen teemaväriä käyttämällä ja ohjelmoimalla valaistusta vuosittaisia juhlapäiviä korostamaan.
Uudiskohteessa valaistussuunnittelija olisi Anssi Mäkisen mukaan hyvä ottaa mukaan hankkeeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mielellään viimeistään sähkösuunnitelmavaiheessa, jollei jo aikaisemminkin, jotta valaisimia saadaan integroitua osaksi kohteen arkkitehtuuria.
Arkkitehtuurivalaistuksen koulutus alkamassa
Arkkitehtuurivalaistussuunnittelu on vielä Suomessa uusi ja kiinnostava suunnitteluala, jota ovat tähän asti Anssi Mäkisen mukaan vieneet eteenpäin nimenomaan esitystekniikan osaajat ja insinööritaustaiset ammattilaiset. Yliopistotason arkkitehtuurivalaistuksen koulutus on käynnistymässä syksyllä Oulussa ja Kuopiossa.
Nykyisellään Anssi Mäkisellä riittää mielenkiintoisia projekteja suunniteltavaksi, mutta jos hän saisi aivan vapaat kädet, hän suunnittelisi mielellään valaistuksen Helsingin Baanalle.
Anssi asuu Töölössä tyttöystävänsä kanssa ja harrastaa vapaa-ajallaan kitaran soittoa, lautapelejä ja avantouintia.