Sisätiloissa ilmavirtojen mukana tapahtuva virusten leviäminen on yksi koronavuonna runsaasti keskustelua herättäneitä teemoista. Sisäilmayhdistyksen seminaaritapahtumassa 9.3.2021 uutta palvelua esitellyt Miia Virolainen muistuttaa, että ilmanvaihdolla on merkitystä.
Erityisesti isojen kiinteistömassojen haltijat kuten koulut, kauppakeskukset, toimitilasijoittajat ja operaattorit kysyvät kuitenkin jo koko tilaterveyden todentamisen palveluja.
Muutos on Miia Virolaisen mukaan tullut jäädäkseen. Eikä nyt selvitetä pelkkiä koronariskejä. Myös perinteisten sisäilmahaittojen kuten homesienten, norovirusten ja esimerkiksi MRSA- tai Legionellabakteerien torjuminen nähdään entistä kriittisempänä, jotta erityisesti yhteistä, isompien ihmisjoukkojen sisätiloissa tapahtuvaa oleskelua pidetään taas turvallisena.
- Virustartuntojen leviämisriskejä tarkasteltaessa keskeisintä on ilmanvaihdon riittävyys. Muita riskitekijöitä selvitettäessä tulee tutkia myös muun muassa henkilösuojaukset, pinnat, tilajärjestelyt ja kaikki LVI-tekniset laitteet, selvittää Virolainen.
Turvallisille tiloille merkintä
Sitowise julkisti Sisäilmaseminaarissa uuden tilahygieniapalvelunsa. Systemaattisen, yrityksen ympäristö- ja laatujärjestelmän mukaisen tutkimusprosessin läpikäyneille ja läpäisseille tiloille voidaan myöntää erillinen tilahygieniatodistus.
Todistuksen mukana seuraa tarroja, joilla esimeriksi kiinteistöomistajat voivat osoittaa potentiaalisille vuokralaisille ja tilojensa käyttäjille tilojen terveysturvallisuuden tasoa.