Pikaraitiolinjan avajaisia vietetään Ratikkakarnevaalien merkeissä lauantaina 21.10. Otaniemessä, mistä ensimmäinen pikaratikka starttaa matkaan kello 9.20.

- Raide-Jokeri on ollut unohtamaton kokemus saada olla mukana toteuttamassa modernia raitiotiejärjestelmää pääkaupunkiseudulle. Hanke on ollut oman urani suurin, haastavin ja mielenkiintoisesti, ikimuistettava allianssimatka, sanoo Sitowisen projektipäällikkö Noora Salonen.

Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettiin poikittaisliikenteen pikaraitiolinja Espoon Keilaniemen ja Helsingin Itäkeskuksen välille. 25 kilometrin matkalla uusi pikaraitiotie yhdistää kehämäisesti useita pääväyliä ja tuo pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen luotettavuutta, täsmällisyyttä ja lisäkapasiteettia. Mittava projekti valmistui 10 kuukautta etuajassa.

- Sitowise on ollut hankkeessa mukana alusta toteutuksen loppuun asti. Mukana hankkeessa on ollut asiantuntijoita kaikilta Sitowisen liiketoimialoilta ja tiivistä yhteistyötä on tehty niin allianssikumppaneiden kuin sidosryhmien kanssa. Yhteistyö on mahdollistanut uuden oppimisen ja jatkuvan kehittämisen - yhdessä tekemällä päästään parhaaseen lopputulokseen, Salonen toteaa.

Raide-Jokerin toimeksianto oli Sitowiselle laaja

Projekti sisälsi muun muassa 8 raiteenvaihtopaikkaa, 15 sähkönsyöttöasemaa, 80 uutta tai uusittua liikennevaloliittymää, 13 täysin uutta siltaa, 34 pysäkkiparia. Valtavassa infrahankkeessa on ollut Sitowiseltä mukana lähes 200 asiantuntijaa.

Toimeksianto Sitowiselle oli laaja ja mukana suunnittelussa oli lukuisia tekniikkalajeja: katu-, liikenne-, ympäristö-, melu-, tärinä-, geo-, rata-, tunneli-, silta- ja rakennesuunnittelu, Raide-Jokeri-allianssin viestintäryhmässä hankkeen viestintä, osallistuminen paikkatietopohjaisen tilannekuva-alustan luomiseen, tiedonhallinnan tehtävät ja koulutukset, mallinnukset ja simuloinnit, visualisoinnit ja muut aineistotyöt. Sitowisen vastuulla oli noin kolmannes ratalinjasta Helsingin ja Espoon rajalta Oulunkylään.

- Projekti oli ainutkertaisen haastava, sillä se oli pääkaupunkiseudulla ensimmäinen laatuaan. Suunnittelussa tarvittiin kykyä ratkaista kysymyksiä perusteista lähtien, sanoo Sitowisen Patrick Jensen, ratasuunnittelun tekniikkalajivastaava.

- Katusuunnittelijan näkökulmasta suunnitteluprojekti oli monelle kokeneellekin suunnittelijalle uudenlainen kokemus. Tiivis työskentely toteutusosapuolen kanssa tiukassa aikataulussa asetti uudenlaisia haasteita. Suunnitelmia tehtiin paljolti työmaan työtapojen mukaisesti. Laadimme suunnitelmia, joita ei tavallisessa katusuunnittelussa tehdä (mm. erilaisia malleja sekä detaljeja työmaan pyynnöstä). Tämä projekti opetti sekä suunnittelijoille että toteutusosapuolelle sen, että suora, matalan kynnyksen yhteydenpito suunnittelun ja toteutuksen välillä minimoi virheet ja edistää työn valmistumista, kertoo Sitowisen suunnittelun lohkopäällikkö Juha Lahti.

Raide-Jokerilla on ennustettu tehtävän vuonna 2030 noin 91 000 matkaa arkivuorokaudessa. Vuonna 2050 matkoja on ennusteen mukaan jo 125 000 arkivuorokaudessa.

Allianssille arvostettu palkinto

Raide-Jokeri allianssille myönnettiin syyskuussa 2023 Suomen infra-alan arvostetuin palkinto Iso-Tömppä. Maarakennusalan neuvottelukunta MANK ry:n jakamat Tömppä-palkinnot ovat yksiä alan arvostetuimmista tunnustuksista ja Iso Tömppä -tunnustus voidaan myöntää alalla merkittävästi vaikuttaneelle projektille, hankkeelle, tutkimukselle tai yritykselle.

Perusteluina palkinnolle olivat mm. erinomaisesti toimineet työnaikaset liikennejärjestelyt, rohkeat päätökset, riskien hallinta esimerkillisesti, osapuolten tasavertainen osallistuminen toiminnan kehittämiseen ja projektin valmistuminen alkuperäistä aikataulua edellä.

Raide-Jokeri allianssille myönnettiin syyskuussa 2023 Suomen infra-alan arvostetuin palkinto Iso-Tömppä.
Sitowisen Jannis Mikkola ja Elina Väistö olivat vastaanottamassa Iso-Tömppä palkintoa.
Image
Light bulb

Pikaraitiolinja 15 (Raide-Jokeri)

Omistaja: Helsingin kaupunki

Tilaaja: Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL)

Toimeksianto Sitowiselle: katu-, liikenne-, ympäristö-, melu-, palo-, tärinä-, geo-, rata-, tunneli-, silta- ja rakennesuunnittelu, Raide-Jokeri-allianssin viestintäryhmässä hankkeen viestintä, osallistuminen paikkatietopohjaisen tilannekuva-alustan luomiseen, tiedonhallinnan tehtävät ja koulutukset, mallinnukset ja simuloinnit, visualisoinnit ja muut aineistotyöt

Raide-Jokeri toteutettiin allianssimallilla. Hankkeen suunnittelijakonsulttina toimi Ramboll Finland Oy:n, Sitowise Oy:n ja Swecon muodostama ryhmittymä. Urakoitsijana toimi ryhmittymä NRC Group Finland Oy ja YIT Suomi Oy. Kaupunkien muodostama tilaajaorganisaatio, suunnittelija ja urakoitsija muodostivat yhteisen allianssiorganisaation.