Keväällä toteutetun selvityksen tarkoituksena oli tutkia pääosin raskasta ajoneuvokaluston liikennettä palvelevan vedyn jakeluaseman toimintojen sijoittumista Lahteen Vanhanradankadun varrelle kaavaillulle tontille.
- Vanhanradankadun kohde on hyvin harkittu ja liikenteellisesti mahdolliseen vedynjakelun kysyntään nähden hyvällä sijainnilla Lahden Eteläisen kehätien varrella, toteaa Sitowisen osastopäällikkö Vesa-Petri Helenius.
Sitowise on toiminut asiantuntevana kumppanina tilanteessa, jossa aiheeseen liittyen ei ole vakiintuneita ohjeita tai määräyksiä kaavoituksen tueksi olemassa.
Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki
Selvityksessä tutkittiin myös toimintojen sijoittumisen reunaehtoja yleisellä tasolla sekä laadittiin toimintojen sijoittelun luonnospiirroksia. Myös tarvittavia suojaetäisyyksien määräytymisperusteita käsiteltiin sekä arvioitiin teknistä ja liikenteellistä toteutettavuutta, tilavarauksia, laitteistojen sijoitusmahdollisuuksia sekä mahdollisen suurteholatausaseman sijoittumista samalle tontille.
- Tilankäytöllisesti ja liikenteellisesti tontille on mahdollista toteuttaa sujuvasti liikennöitävä jakeluasema, mikäli suojausrakenteiden ja suojaetäisyyksien puolesta ratkaisut ovat löydettävissä, kun suunnittelu edistyy. Mahdollisessa suunnitteluvaiheessa tulee punnittavaksi muun muassa se, minne päin onnettomuustilanteessa räjähdysvoima suunnataan – ulkoilureitille länsipuolella, vaiko esim. Vanhanradankadun yli itään tai sen suuntaisesti etelään, kertoo Sitowisen vanhempi asiantuntija Minna Pirinen.
Kohdealueella on vireillä asemakaavanmuutos, ja muodostettavan tontin rajoihin ja kaavamääräyksiin on mahdollista vaikuttaa. Asemakaavaehdotus on pienin muutoksin muokattavissa vedyn jakeluaseman rakentamisen mahdollistavaksi.
- Lahden kaupungille laadittu selvitys on strategisesti tärkeä ja myös edellytys kyseisen hankkeen edistämiseksi sekä asemakaavoituksen mahdollistamiseksi. Sitowise on toiminut asiantuntevana kumppanina tilanteessa, jossa aiheeseen liittyen ei ole vakiintuneita ohjeita tai määräyksiä kaavoituksen tueksi olemassa. Valmistunut selvitystyö antaa tarkempien ja tonttikohtaisten mahdutustarkastelujen lisäksi yleisempää ohjeistusta vastaavan toiminnon sijoittamiseksi tarvittaessa muuallekin, sanoo Lahden kaupungin asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski.
Avustuksen Lahden kaupungille hankkeeseen myönsi ympäristöministeriö rahoituslähteenään Euroopan unionin NextGenerationEU. Selvitystyössä oli lisäksi tarve noudattaa ympäristöministeriön myöntämän valtionavustuksen ehtoja, mukaan lukien ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta (DNSH-periaate).