Positive Impact tuottaa muun muassa hiilijalanjäljen laskentaa ja on tunnettu erityisesti käyttäjäystävällisestä kyvystään ratkaista innovatiivisesti vaativia kestävyyskysymyksiä, niin pitkäaikaisen asiantuntijuuden kuin uudenlaisten digityökalujen kautta. 

Vastuullisuus on laajasti yrityksiä koskettava teema ja sen rooli kasvaa lähitulevaisuudessa. Tähän vaikuttavat myös kasvavat odotukset vastuullisuudesta raportoimiseen. Yhdessä Sitowise ja Positive Impact tuottavat entistä monipuolisempia vastuullisuuspalveluita ja -työkaluja yritysten sekä yhteisöjen kasvaviin tarpeisiin sekä tuovat tehokkuutta digitaalisilla ratkaisuilla kestävään tulevaisuuteen. 

- Tulevina vuosina voimaan astuvat lainsäädännön muutokset niin Suomessa kuin EU-tasollakin muuttavat radikaalisti organisaatioiden velvollisuuksia arvioida ja raportoida ei-taloudellista suorituskykyään sekä rakentaa niin vastuullisempia prosesseja kuin liiketoimintamallejakin, sanoo Sitowisen Ympäristövaikutukset ja vastuullisuus -palveluiden osastopäällikkö Sanna Vaalgamaa.

Yrityskaupan myötä Sitowisen palveluvalikoima vastuullisuus- ja ilmastoasioiden saralla monipuolistuu. Yhdessä yritykset voivat auttaa asiakkaita ennakoimaan tulevaa ja vastaamaan kasvaviin vastuullisuus- ja ympäristövaatimuksiin. Samalla kasvaa kyky tarjota myös digitaalisia ratkaisuja, joilla tehostetaan yritysten omaa vastuullisuustyötä ja vauhditetaan kestävyysmurrosta laajemmin yhteiskunnassa. Yhteinen osaaminen yhdistettynä erilaiseen asiakaskuntaan luo erinomaiset puitteet tuottaa asiakkaille laajempia kokonaisuuksia. 

Positive Impactin perustaja ja toimitusjohtaja Elina Levula näkee yhdistymisessä paljon mahdollisuuksia: - Meillä on näyttöä kasvusta ja toimivista digitaalisista vastuullisuusratkaisuista, kuten laskureista ja suunnittelutyökaluista, joilla on satoja käyttäjiä. Osana Sitowiseä voimme tarjota nykyisille ja uusille asiakkaille entistä monipuolisemmin tiedepohjaista huippuluokan luovaa osaamista yritysten oman toiminnan kehittämiseen sekä tuote- ja palvelukehittämiseen. Suuremmalla tiimillä voimme saada entistä enemmän kasvua ja vaikuttavuutta.

Positive Impact Oy:n ja Sitowisen henkilöstöä yrityskaupan allekirjoituksen jälkeen.

Yrityskaupan myötä Positive Impact ja sen omistajat, asiantuntijat sekä asiakkuudet tulevat osaksi Sitowise-konsernia ja sen ympäristö- ja vastuullisuuspalveluita. Elina Levula aloittaa ilmasto- ja vastuullisuusryhmän ryhmäpäällikkönä. Yritysten kaikki nykyiset palvelut ja asiakkuudet jatkuvat ennallaan. 

- Toivotamme Positive Impactin osaajat lämpimästi tervetulleiksi osaksi Sitowisen ympäristö- ja vastuullisuuspalveluja. Yhdessä pääsemme vastaamaan kokonaisvaltaisemmin ja vaikuttavammin isoihin kestävyyshaasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja luonnonvarojen ylikulutukseen, sanoo Vaalgamaa. 

 - Yritysoston avulla vahvistamme kykyämme innovoida ja toteuttaa ympäristö- ja vastuullisuusosaamistamme, mikä puolestaan tukee asemaamme yhtenä vihreän siirtymän johtajana. Mittavaa osaamista omaavan ympäristö- ja kestävyysratkaisuja tarjoavan asiantuntijayrityksen ostaminen vahvistaa strategista näkemystämme ja antaa meille mahdollisuuden yhdistää asiantuntemusta ja teknologiaa nopeuttaaksemme yhteistä etenemistä kohti kestävämpää tulevaisuutta, sanoo Sitowisen Infra-liiketoiminta-alueen liiketoimintajohtaja Jannis Mikkola.

Lisätiedot:

Sitowise Sanna Vaalgamaa p. 040 632 4360, sanna.vaalgamaa@sitowise.com 

Positive Impact Finland Oy Elina Levula, p. 0440240390, elina.levula@positiveimpact.fi 

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelu- ja konsultointiosaamisemme mahdollistaa vastuullisemman ja älykkäämmän kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen. Sitowise tarjoaa palveluita Suomessa ja Ruotsissa liittyen kiinteistöihin ja rakennuksiin, infrastruktuuriin ja digitaalisiin ratkaisuihin. Globaalit megatrendit tuovat mukanaan valtavia muutoksia, jotka vaativat rakennetun ympäristön älykkyyden uudelleenmäärittelemistä – tähän viittaa visiomme Redefining Smartness in Cities. Konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 204 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 2 200 asiantuntijaa. Sitowise Group Oyj on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella SITOWS. www.sitowise.com 

Positive Impact on täyden palvelun vastuullisuustoimisto, jonka tavoitteena on auttaa asiakkaitamme tunnistamaan ja hallitsemaan vastuullisuuskysymyksiä muuttuvassa maailmassa sekä toimimaan tehokkaasti kestävän tulevaisuuden hyväksi. Vuonna 2019 perustettu Positive Impact toimii monen yrityksen ja kehityshankkeen asiantuntijakumppanina. Asiantuntijatyön lisäksi toteutamme myös ohjelmistokehitystä ja viestintää vastuullisuusalla. Olemme kehittäneet mm. Visit Finlandin matkailualan hiilijalanjälkilaskurin ja oman ilmastojohtamisen SaaS-palvelun CO2 Roadmap. Yhdistymishetkellä Positive Impact työllistää 7 henkilöä. www.positiveimpact.fi  

Yhteystiedot

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Lähetä viesti ja kerro meille tarpeistasi. Voit myös lähettää tarjouspyynnön.

Kun lähetät viestin, asiantuntijamme on sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Lähettämällä hyväksyt tietosuojakäytäntömme.

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.

* Pakollinen kenttä