Sitowise perusti vuodenvaihteessa koko konsernin kattavan AI Center of Excellencen. Tekoälyn kehittämiseen keskittyvän tiimin työstä vastaa Sitowisen innovaatiojohtaja Sami Lankiniemi. Hän näkee uuden osaamiskeskittymän suunnittelu- ja konsultointialalla poikkeuksellisena.

– Meillä on Suomessa 15 hengen ydintiimi ja konsernitasolla lähes 40 tekoälyn asiantuntijaa. Tekoälyyn liittyvä kehitystyö on ylimmän konsernijohdon ohjauksessa, asiantuntijamme ovat uskomattoman lahjakkaita ja hallituksessammekin toimii alan huippuosaajia, kuten Google Finlandin entinen maajohtaja Anni Ronkainen.

Lähivuosina Sitowisen innovaatiotoiminta keskittyy kahteen polkuun. Perustan luo jatkossakin uusien kaupallisten ratkaisujen kehittäminen The Smart City Labissa. – Strategisena tavoitteenamme on nostaa jatkuvalaskutteisten palvelujen osuus noin 10 prosenttiin, Lankiniemi kertoo.

Toisena polkuna on teknologiakehityksen kokonaisuus, johon myös AI Center of Excellencen tekoälykehitys kuuluu. Tähän mennessä on tunnistettu jo lukuisia lupaavia käyttötapauksia. – Arvioimme koko ajan, ovatko erilaiset tehtävät ratkaistavissa tekoälyllä vai esimerkiksi ihmisten toimintaa muuttamalla tai tietoa ja prosesseja vakioimalla.

Tekoäly voi auttaa luontoarvojen palauttamisessa

Sami Lankiniemi.
Sitowisen innovaatiojohtaja Sami Lankiniemi.

Henkilökohtaisesti Lankiniemi on varma tekoälyn tärkeimmästä sovelluskohteesta. Ilmastokriisiin ei ole olemassa kaikkia tarvittavia ratkaisuja, joten kaikki mallinnus-, laskenta ja simulointiapu tulee tarpeeseen.

– Uskon kestävien vihreiden teknologioiden voimaan! Ilman tekoälykehitystä meillä ei ole mahdollisuutta sopeutua muuttuvaan ilmastoon, lieventää negatiivisia vaikutuksia ja mielellään myös kääntää kehitystä, eli lähteä palauttamaan ja eheyttämään tuhoamiamme luontoarvoja. Tietysti samalla pitää hallita itse tekoälyn aiheuttamia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Digitalisaatio on ainakin rakennetussa ympäristössä keskittynyt tähän asti pitkälti tiedon ja työkalujen digitointiin, ei koko toiminnan digitalisointiin. – Vie aikaa, ennen kuin erilaiset hyödylliset teknologiat, kuten tekoäly, saadaan käyttöön toimialalla riittävän laajasti.

Siksi Lankiniemeä kiinnostaa myös muutosjohtaminen: ihmisten ajatusten, yritysten strategioiden ja toimintatapojen muuttaminen. – Se vaatii monen eri sidosryhmän muuttumista yhtä aikaa. Suuret systeemiset muutokset ovat hitaita, mutta mahdollisia.

Innovaatiot ovat ohjanneet urapolkua

Lankiniemi ei ole ensimmäistä kertaa mukana kehittämässä koko toimialaa mullistavia innovaatioita. Hän on keskittynyt koko työuransa ajan kestävän uuden liiketoiminnan luomiseen digitaalisten ratkaisujen ja teknologioiden avulla.

– Jo työskennellessäni Green Building Council Finlandissa pääsin kehittämään uusia toimintatapoja, kansallisia strategioita ja lainsäädäntöä, joilla tuetaan kestävää rakentamista.

KIRAHubissa toimiessaan Lankiniemi osallistui muun muassa Suomen ensimmäisen kansallisen rakennettuun ympäristöön keskittyvän tekoälykurssin laatimiseen. Nyt sen on käynyt jo noin 2000 ammattilaista. Hän on ollut perustamassa myös Recotech-yhteisöä ja edistämässä Ryhti-hanketta.

– Rakennuslupatiedon ja maankäytön aineistojen digitalisointi luo pohjan koko kiinteistö- ja rakennusalan digimurrokselle.

Uskon, että generatiivinen tekoäly tulee pian olemaan yhtä tärkeä työkalu perinteisessä suunnittelussa kuin se on jo sovelluskehityksessä.

Sami Lankiniemi, Sitowise

Miten tekoäly muuttaa asiantuntijoiden arkea?

Ihmisiä toimistolla neuvotteluhuoneessa.

Tällä hetkellä Lankiniemi seuraa kiinnostuneena, miten tekoäly näkyy tietotyöläisten arjessa. Joitain työtehtäviä tulee häviämään, mutta tekoäly luo myös uusia ja vähentää toisteisia ja lähimuistia kuormittavia töitä.

– Parhaassa tapauksessa tekoäly vapauttaa asiantuntijat todelliseen asiantuntijatyöhön: analysoimaan tietoa ja auttamaan asiakkaita ymmärtämään tekoälyllä tuotettuja tuloksia paremmin.

Samalla Lankiniemi korostaa, että tekoälyn todellinen kehitys on vasta alkamassa. Yhteiskuntien on varauduttava suuriin globaaleihin muutoksiin. – Seuraamme kansainvälisten tekoälyjättien työtä tiiviisti ja varmistamme, että asiantuntijoillamme on tarvittava tietotaito hyödyntää tekoälyä.

Sitowise opastaa asiantuntijoitaan hyvään "tekoälykansalaisuuteen" ja tiedostamaan avointen AI-työkalujen tietoturvariskit. – Olemme myös kehittäneet oman Saga AI -tekoälyavustajan, koska tiedon turvaamisen ei kuulu olla vain työntekijöiden vastuulla ja huolena.

Vartissa tekoäly on tuottanut jo useita skenaarioita siitä, miten päästöjä voidaan vähentää eri toimintatavoilla.

Sami Lankiniemi, Sitowise

Tekoäly tekee viikkojen työn minuuteissa

Saga AI on tällä hetkellä vain sisäisessä käytössä, mutta Sitowise on kehittänyt tekoälyä hyödyntäviä tuotteita myös kaikkien saataville. Esimerkiksi Planect auttaa kuntia arvioimaan asemakaavojen ja aluehankkeiden ilmastovaikutuksia.

– Perinteisin keinoin ilmastovaikutusten arviointi kestää 4–6 viikkoa; algoritmien avulla ensimmäinen versio saadaan kahdessa minuutissa. Vartissa tekoäly on tuottanut jo useita skenaarioita siitä, miten päästöjä voidaan vähentää eri toimintatavoilla, Lankiniemi kertoo.

Tehokkuus on hänestä tulevaisuudessa välttämätöntä, kun ilmastovaikutusten arviointeja tehdään yhä enemmän. Tekoäly parantaakin hänestä ennen kaikkea palvelujen asiakaslähtöisyyttä.

– Erilaisia ongelmia ja uusien ratkaisujen potentiaalia voidaan arvioida ja testata aikaisempaa nopeammin ja varhaisemmassa vaiheessa. Uskon, että generatiivinen tekoäly tulee pian olemaan yhtä tärkeä työkalu perinteisessä suunnittelussa kuin se on jo sovelluskehityksessä.

Heikki Haasmaa.

"Tekoäly auttaa meitä ottamaan ison harppauksen kohti tavoitetilaamme"

Tekoälyn merkitys asiantuntijatyössä lisääntyy jatkuvasti. Sitowise pitää huolen, että jokainen sitowiseläinen pääsee sujuvasti hyppäämään tekoälyn kelkkaan. Ymmärtämällä tekoälyä pystymme ottamaan siitä parhaan hyödyn irti.
Miltä Sitowisen tulevaisuus tekoälyn siivittämänä näyttää ja millainen merkitys tekoälyllä on yksilölle ja liiketoiminnalle?