Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Gramexin tehtävänä on mahdollistaa äänitteillä esiintyville muusikoille ja tuottajille korvaus työstään sekä yrityksille ja organisaatioille musiikin hyödyntäminen helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti.
– Vastuullisuus on ollut aina toimintamme ytimessä; yhteishallinto-organisaatiossa korvausten keräämisen ja jakamisen lähtökohtana on yhdenvertaisuus ja läpinäkyvyys. Nyt halusimme koota eri toimenpiteet yhteen, johdettavaan ja jatkuvasti mitattavaan ohjelmaan. Lisäksi otamme mukaan myös kokonaan uusia kehitysalueita esimerkiksi ympäristövastuullisuuden alueella, kertoo Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Sari Aalto-Setälä.
Painopisteet tunnistettiin olennaisuustarkastelun kautta
Työn aikana tunnistettiin Gramexin toiminnalle olennaisimmat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sidosryhmäkyselyn ja henkilöstötyöpajan kautta.
– Kevyt olennaisuusanalyysi fokusoi vastuullisuusohjelman suunnittelua niihin näkökulmiin, jotka ovat Gramexin toiminnalle tärkeitä ja joihin Gramexilla on mahdollista oman toimintansa kautta vaikuttaa, kertoo Sitowisen projektipäällikkö Elina Levula.
Tunnistettujen kestävän kehityksen painopisteiden pohjalta laadittiin vastuullisuusohjelman teemat, tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit – sekä seurantatyökalu toimeenpanon tueksi. Teemoihin ja toimenpiteisiin valikoitui sekä oman toiminnan kehittämiseen että vaikuttavaan yhteistyöhön liittyviä kokonaisuuksia.
Yhdessä vaikuttavaan lopputulokseen
Työhön osallistui koko Gramexin henkilökunta kahdessa Sitowisen fasilitoimassa työpajassa.
– Koko Gramexin toiminta syntyy jokapäiväisessä toimiston ammattilaisten arjessa. Henkilöstö on kaikki kaikessa myös vastuullisuuden kehittämisessä. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen henkilökunnan jäsen voi osallistua keskusteluun, sanoo Aalto-Setälä.
– Hedemälliset keskustelut henkilöstön kanssa olivat avain siihen, että vastuullisuusohjelmasta saatiin Gramexin näköisen. Toivottavasti aktiivinen osallistuminen suunnitteluvaiheessa tukee ohjelman toimeenpanoa työyhteisössä tulevina vuosina, kommentoi Sitowisen vastuullisuusasiantuntija Emma Sairanen.
Vastuullisuusohjelman toimeenpano jatkuu 2025 esimerkiksi Sitowisen kanssa hiilijalanjäljen laskennan parissa sekä Gramexilla sisäisesti esimerkiksi matkustussäännön laatimisen ja tietoturvakoulutusten parissa.
– Lisäksi vuoden keskeinen painopiste on viestinnässä: lisäämme uutisointia ja seurantaa omasta vastuullisuudestamme sekä jatkamme avointa kommunikaatiota koko toiminnastamme. Vuosiraportointiin tulee myös oma vastuullisuutta seuraava osio, Aalto-Setälä kertoo.
Tästä lisätietoa Gramexin vastuullisuusohjelmasta.
Uutisen pääkuva: Sami Lamminen