Suunnittelutyön rutiineja ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä ne perustuvat vahvaan projektityön tuntemukseen, jossa huomioidaan rutiininomaisesti suunnittelun teknisten vaatimusten ja käyttäjien tarpeiden lisäksi esimerkiksi luonnon, maiseman ja kulttuuriympäristön arvot. Siksi eri tekniikkalajien saumaton yhteistyö on suunnitteluprosessin tavoitteena ja tämä vaatii suunnittelijoilta vahvaa tekniikkalajien rajat ylittävää tuntemusta. On osattava puhua yhteistä ammattikieltä ja kyettävä muodostamaan yhteiset tavoitteet tiimityönä tehtävään suunnitelmaan. Valmis suunnitelma syntyy useimmiten monivaiheisen prosessin kautta, minkä taustalla tulee olla ennemminkin oikeita valintoja kuin kompromisseja. 

Rutiinit elävät ajan mukana ja muovautuvat aina sen hetkisen maailman ja tarpeiden mukaan. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana näitä rutiininomaisesti tunnistettavia suunnittelun osia on oman tuntemukseni mukaan tullut koko ajan lisää. Kuinka moni näistä rutiineista on syntynyt oman tietämyksen laajentumisen kautta ja kuinka paljon suunnitteluprosessien muuttumisen kautta, voi olla vaikea hahmottaa. Tekniset vaatimukset ovat ehkä tarkentuneet ja erilaisten vaikutusten tunnistaminen on varmasti lisääntynyt, mutta niihin olemme vuosien varrella harjaantuneet.

Yhtenä uutena ja tärkeänä suunnittelun rutiinina voidaan tunnistaa toimintamme vastuullisuus. Vai onko vastuullisuus sittenkään uusi asia? On totta, että se on vasta hiljattain otettu käyttöön niin julkisen sektorin kuin yksityisten toimitsijoidenkin keskeisenä tavoitteena, mutta luullakseni ympäristösuunnittelijat ovat aieminkin harjoittaneet toimintaansa jokseenkin vastuullisesti. 

Vastuullisuustekijät ovat kuitenkin tähän saakka perustuneet meidän henkilökohtaisiin eettisiin arvoihimme, jotka ovat muodostuneet yksilöllisesti kullekin, eikä niitä ole mitenkään erityisesti arvioitu. Nyt olemme alkaneet mittaamaan vastuullisuutta ja entistä enemmän korostamaan sen merkitystä. Vanhat rutiininomaiset tekijät ovat muuttuneet työkaluksi muun muassa ilmastonmuutoksen torjumisessa ja tasa-arvon edistämisessä. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, että ajan myötä kehittyvä rutiinityö on koko suunnittelutyön selkäranka, eikä sitä pidä unohtaa etsiessä ja kehittäessä uusia aluevaltauksia ja innovaatioita. 

Rutiineja on paljon ja ne ohjaavat tekemistämme, sillä yli yhdeksänkymmentä prosenttia tekemästämme suunnittelutyöstä on rutiininomaista. Jääkö luovuudelle ja uuden kehittämiselle silloin juurikaan sijaa? Koko ajan muuttuva toimintaympäristömme ajaa meitä kehittymään, luomaan uutta ja säilyttämään vanhaa, ja se vaati jatkuvasti luovaa ajattelua.

Rutiininomaisen työn kuormittavuus ei kuitenkaan ole kokonaisvaltaista, vaan meillä jää kapasiteettia tausta-ajatteluun. Luovuus leijuu rutiinien taustalla koko ajan odottamassa mahdollisuutta. Sopivan hetken tullen se alkaa kehittämään uusia ratkaisuja, jotka puolestaan ennemmin tai myöhemmin vakiintuvat uusiksi rutiineiksi. Laadukas suunnittelu tuntee historian ja taustat jäämättä niihin kiinni ja elää eteenpäin tätä päivää.