Oulu on Suomen pohjoinen pääkaupunki, jossa polaariset yöt hallitsevat talvia. Keskustan läpi ulottuva puistoalue on kasvanut virtaavan joen rannalla. Oulun kaupunki halusi saada puistovyöhykkeelle lisää valoa, ja lisätä näin sen houkuttelevuutta ja turvallisuutta. Pimeässä puistoissa olevat maamerkit ja museot eivät päässeet oikeuksiinsa. Kaupunginojan hehku -konseptin ideana oli kävelyraittien ja maamerkkien lisäksi korostaa lämpimillä ja hehkuvilla valon sävyillä puistossa siltojen julkisivuja, suuria puita ja luonnonkivimuureja. Idea sai alkunsa joen vierustojen historiallisesta merkityksestä tulipalojen leviämisen estämisessä.

Puistojen valaistus toteutettiin räätälöityjen RGB-led-valaisimien avulla, ja värit ovat huolellisesti suunnittelijoidemme valitsemat. Sekoittamalla punaisia, vihreitä ja valkoisia ledejä saimme aikaan hehkuvan värin. Lyötynpuistossa ja Hallituspuistossa valoilla on myös hienovarainen liike, joka vuorotellen hiipuu ja vahvistuu - kuin liekki.

Puistojen valaistujen elementtien lisäksi uudistimme myös kävelytien valaistuksen. Puu- ja teräspylväät jatkavat lämmintä värimaailmaa ja luovat ainutlaatuisen sekä yhtenäisen maiseman ohjaten kävijän kaupungin läpi. Jokainen puisto sai myös oman valaistun puistomerkkinsä, joka kiinnitettiin puupylväisiin.

Projekti esiteltiin vuoden 2018 Lumo Light Festivalilla.

Voit lukea lisää artikkelista Lehtiluukusta.

  • Tilaaja:
    Oulun kaupunki
  • Toteutusajankohta:
    2018
  • Kuvaus:
    Oulun kaupunginojan puistovyöhykkeen valaistus
  • Palvelut:
    Maisema-arkkitehtuuri, valaistussuunnittelu, arkkitehtuurivalaistus

Asiakkaalle tarjottuja palveluita