Tulin Sitowiseen töihin muuttaessani Turusta Tampereelle. Toimin Ympäristötutkimukset-yksikössä projektipäällikkönä ja suunnittelijana maa- ja vesiympäristön pilaantumiseen liittyvissä tehtävissä, erityisesti laajojen tutkimus- ja kunnostushankkeiden johdossa, suunnittelussa, aikataulutuksessa ja toteutuksessa Suomessa ja ulkomailla.

Tekemisen meininkiä

Minulla on tutkijan koulutus geologian alalta, erikoistuin ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja vesistöjen kunnostamiseen. Olin varma, että minusta tulee yliopistotutkija. mutta kokemukseni osoittivat, että viihdyn konsulttitoimistossa. Tämä johtuu toiminnan tehokkuudesta, työtehtävien ja kohteiden vaihtumisesta tiuhaan, vastaan tulevista aina uusista haasteista, ”tekemisen meiningistä”, ja yhteen hiileen puhaltamisesta.

Osaava tiimi ja voiton avaimet

Nykyisin saan toimia melko vapaasti ja kehittää oman erikoisalani ”bisnestä”. Ympärilläni on omaa osaamistani hyvin täydentäviä kollegoja, joiden kanssa kyllä selvitään vaikeistakin tilanteista. Yli 20 vuoden konsulttiuran jälkeen tunnen edelleenkin olevani oikealla alalla. Työ on tärkeä motivaation lähde minulle.

Sitowisellä olen päässyt mukaan entistä vaativampiin ympäristöhankkeisiin. Toimin asiantuntijatehtävissä, mutta myös kehitys- ja tiiminvetotehtävissä. Pidän nykyisistä tehtävistäni Sitowisellä, sillä omalla erikoistumisalueellani meillä on erittäin hyvä osaaminen ja resurssit eli ”voiton avaimet” mielekkäiden töiden saamiseen ja niiden menestykselliseen hoitamiseen.

Organisaatio on varsin matala, ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Tämä tekee ryhmästämme vahvan ja kilpailukykyisen. Tulosta tehdään laadulla. Meillä voi aina hakeutua uudestaan ”kehityspolulle”. Tämän ei tarvitse tarkoittaa nousemista henkilöstöpyramidissa kerrosta ylemmäksi, vaan esimerkiksi uusien vastuiden ottamista tai uudenlaisten tehtävien opettelua. Saadun palautteen perusteella asiakkaat pitävät meistä. 

Kuva
työntekijämme kertovat kokemuksia Sitowisestä

Terveiset työnhakijalle

Kannattaa olla avoin sellaisille työtehtäville, jotka eivät täysin vastaa koulutusta – työ ja kollegat kyllä opettavat. Epämukavuusalueelle menemisestä voi palkkiona huomata olevansa mukana sellaisissa mukavissa tehtävissä, joista ei aiemmin osannut haaveillakaan. Jonkin ajan kuluttua ei haluaisi ollakaan missään muualla.
- Arto Itkonen

Kokemuksia Sitowisestä