Olen aina uskonut, että menestyminen elämässä, asiassa kuin asiassa, vaatii kovaa työntekoa. Valmistuin teknikoksi vuonna 1986. Muutaman vuoden olin töissä Kesoil Oy:ssä kunnes perustin oman, polttonesteen jakeluasemien konsultointiin erikoistuneen yritykseni PN-Line Ltd:n vuonna 1990. Yrittämisen ohella kehitin itseäni määrätietoisesti ja johdonmukaisesti, opiskellen muun muassa teknillisessä yliopistossa.

Työssäni koin, että yleensäkin konsultoinnin laadun parantamisen ohella erityisesti jakeluasemien ympäristövaikutusten huomioimisessa oli paljon parantamisen varaa vielä vuosituhannen vaihteessa. Joskin on myönnettävä, että parannettavaa on toki vieläkin. Työ oli mielekästä ja sitä riitti. Samanaikaisesti opinnot etenivät hyvin. Niinpä päädyin tekemään tutkimusta jakeluasemien ympäristönsuojeluun liittyen. Tutkimus jalostui lopulta diplomityön kautta tohtorinväitöskirjaksi. Erityisen ylpeä olen siitä, että yhtenä tutkimuksen tuotoksena suosittelin toimialalle kuutta eri kehittämistoimenpidettä, joista sittemmin viisi on toimeenpantu lainsäädännöllä.

Ympäristövaikutusten valvontaa ja minimointia

Työni keskittyy edelleen pääasiassa jakeluasemiin. Merkittävänä pidän kustannustehokasta suunnittelua ja rakentamista, jossa otetaan huomioon ympäristövaikutusten valvontaa ja minimointia. Hoidan asiakkaan puolesta viranomaisasiointia ja lupa-asioita, konsultoin suunnittelua ja rakennuttamista ja laadin riskianalyysejä. Työpisteeni on Sitowisen Tampereen toimistolla, mutta työni on varsin liikkuvaa, koska työkohteet ovat ympäri Suomen.

Pitkä kokemus, käytännönläheinen ote ja toimialaan liittyvä ”kirjaviisaus” on antanut minulle mahdollisuuden toimia myös kouluttajana ja luennoitsijana, erityisesti pätevöitettäessä uusia henkilöitä öljyalalle. Mielelläni otan koulutustehtävät vastaan. Ja mielihyvin jaan myös hiljaista tietoa Sitowisessä kollegoilleni.

Ilona kollegat ja henkilöstöedut

Yrittäjän ei aina ole helppoa siirtyä osaksi isoa organisaatiota, mutta omat kokemukseni ovat todella positiiviset. Oman alan kollegoiden kanssa toimiessa oppii aina jotain uutta, ja oma kehitys auttaa vuorostaan kehittämään yritystä, jolloin ollaankin win-win -tilanteessa. Arvostan suuresti myös erilaisia henkilöstöetujamme, varsinkin monipuolisesti liikuntaa harrastavana olen todella tyytyväinen vakuutuksiimme.

Väitöskirja: Environmental Protection Standards at Petrol Stations: A Comparative Study Between Finland and Selected European Countries

Kuva
työntekijämme kertovat kokemuksia Sitowisestä

Terveiset työnhakijalle

Sitowisellä arvostetaan yrittäjämäistä otetta ja asennetta. Jos sinulla on halua kehittää itseäsi vaikkapa korkeakouluopinnoin, sinulla on siihen mahdollisuus. Kehittyessäsi saat lisää vastuuta ja työtehtäväsi monipuolistuvat. Ympärilläsi on koko ajan alasi huippuammattilaisia, jotka antavat tukea aina kun tarvitset.

Kokemuksia Sitowisestä