Asiantuntijamme tukevat Oulun kiertotaloustavoitteita aina hankkeiden kaavoituksesta suunnitteluun ja toteutukseen. Näin säästetään luonnonmateriaaleja ja vähennetään maa-ainesten turhia kuljetuksia.

Oulun kaupunki käynnisti vuonna 2016 Resurssiviisas infrastruktuuri -hankkeen, jossa linjattiin, miten ylijäämämateriaaleja voitaisiin kierrättää kaupungin sisällä. Sitowisen asiantuntijat toteuttivat esiselvityksen siitä, paljonko ylijäämämaita syntyy ja mitä niille tehdään.

– Hankkeiden välillä ei ollut juurikaan yhteistä massojen käsittelyä ja suurin osa maa-aineksista päätyi läjitykseen, kertoo Sitowisen aluejohtaja Kari Kuvaja lähtötilanteesta. – Jatkotutkimuksessa pohdittiinkin uusia toimintatapoja ja käytännön toimia kiertotalouden edistämiseksi.

Kiertotalous näkyy Oulun infrahankkeissa

Oulun kaupungin tavoitteena on hallita maamassoja paikallisesti ja alueellisesti, mikä vähentää luonnonmateriaalien tarvetta ja turhia kuljetuksia rakennuspaikoilta läjitysalueille.

Tällä hetkellä maa-ainesten ensisijainen kohde on hyötykäyttö.

- Tapio Siikaluoma, kaupungininsinööri, Oulun kaupunki

Ylijäämämaita hyödynnetään esimerkiksi meluvalleissa ja leikkipaikoilla. Samalla ylijäämämaiden sijoitusalueita voidaan muuntaa ulkoilu- ja virkistyskäyttöön. – Esimerkiksi Kaakkurin alueelle on tulossa hiihto- ja maastopyöräilyreittejä.

Tarkoituksena on luoda eri toimijat yhdistävä hankeluettelo, joka kertoo, mitä on meneillään Oulun kaupungilla, rakennusliikkeillä, ELY-keskuksella ja satamassa. Näin edistetään massatasapainoa koko kaupungin alueella. – Eri toimijoiden välille on jo syntynyt uusia tapoja tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa, Kuvaja kertoo.

Kiertotalous näkyy sekä kaupungin linjauksissa että käytännöissä, ja Oulu saikin vuonna 2019 kunniamaininnan Vuoden kiertotalouskunta -kilpailussa. Urakkatarjouspyynnöissä on alettu määritellä, missä ylijäämämaat on hyödynnettävä, ja käytössä ovat uudet suunnitteluohjeet.

– Olemme käyttäneet infrarakentamisessa jo pitkään terästeollisuuden sivutuotteita, mutta nyt kannustamme myös muiden uusiomateriaalien, kuten purkubetonin, käyttöön, Siikaluoma sanoo. Kesällä Ouluun valmistuu uusi Välimaan kiertotalousalue, ja työn alla on Kiertotalouden tiekartta.