Pyöräliikenne on viime vuosina vallannut alaa niin liikennesuunnittelijoiden työpöydillä kuin kaduillakin. Myös katujen käyttäjät, me tavalliset kansalaiset, törmäämme tuon tuosta pyöräilyn markkinointiin ja sen hyötyjen esittelyyn. Mediassa kehotetaan pyöräilemään, asiantuntijat puhuvat hyötyliikunnasta. Mistä kaikki tämä vouhotus? Onko kyseessä pyöräilybuumi vai onko taustalla jotain muuta?

Voisin karkeasti osoittaa pyöräilyyn kannustamiseen kaksi pääsyytä. Jos ne haluaa laittaa tärkeysjärjestykseen, tulee kunkin yksilön harkita järjestys omien arvojensa pohjalta.Minulle yksityishenkilönä merkitsee enemmän terveys, mutta liikennesuunnittelijan näkökulmani on selkeästi ilmasto.

Ilmasto on yhteiskunnan näkökulmasta se tärkeämpi. Tarkemmin sanottuna Suomella on kunnianhimoiset päästötavoitteet, jotka pohjautuvat EU:n ilmastopolitiikkaan ja ns. Pariisin sopimukseen. Hallitusohjelmassa on sitouduttu hiilineutraalisuuden saavuttamiseen vuoteen 2035 mennessä.

Suomen kasvihuonekaasupäästöistä liikenne aiheuttaa noin viidenneksen, josta henkilöautoliikenteen osuus on noin puolet. Pyrkiessämme hiilettömään liikenteeseen pyöräliikenteen ja muiden kestävien kulkumuotojen tulisi syödä henkilöautoilun osuutta kakusta.

Terveysnäkökulma on monelle helpommin hahmotettava kuin hitaammin etenevä ilmastonmuutos. Harva lapsi ja vielä harvempi aikuinen liikkuu riittävästi ylläpitääkseen omaa terveyttään. Arkiliikunnan lisääminen olisi monelle helppo keino päästä terveyden kannalta riittävään määrään liikuntaa. Yhteiskunnan kannalta terveemmät ihmiset merkitsee toki säästöjä, mutta yksilötasolla virkeä mieli ja vetreä kroppa tuskin haittaavat ketään. Arkiliikuntaa voidaan lisätä vaihtamalla yksityisauto polkupyörään lyhyemmille matkoille vaikkapa kyläilyreissulle.

Näiden kahden pääsyyn lisäksi on tietysti muitakin näkökulmia. Esimerkiksi autoliikenteen vähetessä ympäristö on viihtyisämpi – meluttomampi ja saasteettomampi. Myös tilaa vapautuu, kun pysäköinnille ei tarvitse varata suuria alueita. Kivijalkakaupat kiittävät, sillä pyöräilijät poikkeavat autoilijoita herkemmin ostoksille.

Syyt ovat siis selvät ja voinemme olla niistä yhtä mieltä. Mutta pyöräilyn tuominen arjen käytäntöihin voi siitä huolimatta olla takkuista. Miten suomalaisia saataisiin siirrettyä auton ratista pyörän sarviin?

Näitä seikkoja liikennesuunnittelija joutuu pohtimaan. Työkalupakissa on lukuisia toimenpiteitä ja työkaluja. Silti muutoksen aikaan saaminen on vaikeaa ja etenkin liian hidasta. Arjen todellisuus konkretisoituu liikennesuunnittelijalla itselläänkin. Lasten viennit ja haut päiväkodista, viisi kauppakassillista ruokaa, aikataulut ja mitä vielä. Ruuhkavuosina muu kuin helpoin tapa jää jalkoihin, jos ei oikein pinnistele.

Kuuta taivaalta ei tavoitellakaan. Jokaista matkaa tarvitse taittaa pyörällä, sillä autollakin on ilman muuta paikkansa. Pyöräily on omimmillaan lyhyillä alle viiden kilometrin matkoilla, joista niistäkin vielä valtaosa tehdään autossa istuen. Sähköpyöräilyn yleistyessä pyöräilyn säde kasvaa.

Koska tavoite on, että yhä useampi löytää pyöräilyn mahdollisuudet, pitää pyöräilystä tehdä se kaikista helpoin kulkumuoto siten, että pyörän sarviin tarttuminen on luonnollista eikä sen eteen tarvitse pinnistellä. Helppouden tulee lähteä kotiovelta ja jatkua työpaikalle tai kouluun saakka. Siihen vaikuttavat sekä reitit, pyöräpysäköinti, suihkumahdollisuudet kuin myös työnantajien käytännöt kuten joustava työaika. Muutos on hidasta, onhan kyse tottumusten muuttamisesta sekä ympäristön olosuhteiden kohdalla rajallisista resursseista.

Meillä liikennesuunnittelijoilla on tavoitteen toteuttamisessa melkoinen rooli. Sillä aikaa kukin voi tehdä omassa arjessaan parhaita mahdollisia valintoja – niin yhteisen ilmastomme kuin oman terveytensä eteen.