Mitä tapahtuu suunnittelijan ammattitaidolle, kun hän pääsee työskentelemään yhteen Suomen suurimmista monia tekniikkalajeja yhdistävistä hankkeista? Me olemme saaneet olla mukana Helsingistä Espooseen rakentuvan Raide-Jokerin suunnittelussa vesihuollon osalta. Suunnittelutyö alkaa olla loppusuoralla ja rakentaminenkin hyvässä vauhdissa. Mitä hankkeesta on jäänyt suunnittelijan takataskuun?
Asiantuntijana työskenteleminen isossa, monia tekniikka-aloja yhdistävässä projektissa on tarjonnut mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä asiantuntijana. Vesihuollon suunnittelussa olemme tarvinneet selkeää näkemystä ja kokonaisuuden hallinnan taitoja, kun isolle hankkeelle ominaisesti muutokset ovat ennemmin normaalitila kuin poikkeus. Toisaalta emme voi unohtaa suunnittelutyön edellyttämää yksilön ammatillista osaamista, jota myös on haastettu ja kehitetty työn edetessä.
Vaikka vesihuolto onkin leipälajimme, on tärkeää ymmärtää muidenkin tekniikka-alojen oleellisia suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Laajassa monialahankkeessa olemme saaneet mahdollisuuden eri tekniikka-alojen kanssa yhteistyötä tehdessä oppia ja laajentaa ymmärrystämme pikaraitiotien suunnittelusta ja rakentamisesta. Olemme sovittaneet näkökulmia yhteen muun muassa geo-suunnittelijoiden, liikennesuunnittelijoiden ja ratasuunnittelijoiden kanssa.
Eri alojen yhteensovittamisessa ei olla aina pattitilanteilta vältytty. Karrikoidussa tilanteessa kaksi insinööriä seisoo suunnittelupöydän ääressä kuopan reunalla, toinen haluaa asentaa siihen valaisinpylvään ja toinen hulevesikaivon. Kun sopu on syntymäisillään, kuopan reunalle astelee vielä kolmas insinööri, joka tuo mukanaan nipun kaukolämpöputkia. Tarvitaan ymmärrystä, teknistä osaamista ja yhteistyökykyä, jotta kaikki tarvittava saadaan mahtumaan mukaan samaan kuoppaan ja vieläpä huomioiden muun muassa rakentaminen ja kunnossapito.
Omana haastavuutena on ollut tiiviiseen kaupunkiympäristöön suunnitteleminen ja rakentaminen. Raide-Jokerikin rakentuu pääosin jo olemassa olevaan kaupunkiympäristöön, missä on rakennuksia, liikennettä, ihmisiä ja maanalaista infraa. Täten raitiotien rakentaminen ei ole pelkästään raiteiden rakentamista, vaan myös maan alla olevien verkostojen siirtämistä raiteiden alta pois tulevaisuuden kunnossapidon mahdollistamiseksi. Vesihuollon verkostot ovat yksi näistä. Näissä oloissa suunnittelijan on käytettävä luovuuttaan ja ennakkoluulottomasti kokeiltava erilaisia ratkaisuja, jotta parhaat kompromissit löytyvät.
Näiden puitteiden sisällä työskennellessämme olemme tarvinneet tavanomaisesta poikkeavia suunnitteluratkaisuja. Kokonaisuuden huomioivat ratkaisut saavat muotonsa eri tekniikka-alojen yhteisen suunnittelutyön tuloksena. Luovat ratkaisut ovat tulleet meille arkisiksi niin vesijohtojen runkolinjojen kuin viemäreiden kaivojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Haastavien tilanteiden ratkaiseminen yhdessä antaa onnistumisen tunteita ja motivoi vesihuollon asiantuntijana kehittymisessä.
Raitiotiehankkeet ovat Suomessa harvalukuisia, joten on ollut etuoikeus olla vesihuoltosuunnittelijana Raide-Jokerissa. Tämän kaltainen monialahanke on suunnittelijalle harvinaista herkkua − mielenkiintoista, haastavaa ja hyvin opettavaista herkkua.
Senja Poukka, vanhempi suunnittelija
Kirsi Janatuinen, suunnittelija
Marko Leivo, suunnittelija
Kirjoittajat ovat Sitowisen vesihuollon asiantuntijoita.