Urani ei alkanut diplomi-insinöörin opinnoilla, vaan ensin minusta oli tulossa taiteilija ja sitten opiskelin Oulun yliopistossa arkkitehdiksi. Nuorempana olin hyvin kunnianhimoinen ja mukana monissa arkkitehtuurikilpailuissa ja töissä merkittävissä arkkitehtitoimistoissa ulkomailla. Minulla on ollut aika, jolloin hain paikkaani tähtien joukossa myös rakennesuunnittelijana. Nyt haluan erilaisia asioita, kuten kehittää rakentamisen laatua ja jatkuvasti muuttuvaa rakennusalaa.

Rakennettu ympäristö koostuu yksityiskohdista, jotka voivat merkitä yksittäisille ihmisille valtavan paljon. Se tuo arkeen iloa ja omaan työhön merkitystä.

Juuri nyt työssäni merkityksellisintä on muiden auttaminen ja pienten asioiden tekeminen hyvin. Rakennettu ympäristö koostuu lukemattomista yksityiskohdista, jotka voivat merkitä yksittäisille ihmisille valtavan paljon. Esimerkiksi taloyhtiön ulko-oven lippa voidaan suunnitella niin, että se on kaunis katsella pyörätuolissa olevan asukkaan näkökulmasta. Se tuo arkeen iloa ja omaan työhön merkitystä.

Monikulttuurisuus näkyy tiimeissä

Kaiken lähtökohta työssä viihtymiselle ovat minusta yhteiset arvot. Monikulttuurisuus näkyy Sitowisellä tiimeissä ja muut minulle tärkeät arvot tekemisen tavoitteissa. Meillä työskentelee monenlaisia ihmisiä, ja monissa hankkeissa ympäristöarvot, vähähiilisyys ja kiertotalous ovat taustalla isossa roolissa. Allekirjoitankin täysin toimitusjohtajamme Heikki Haasmaan viestin siitä, että rakennusalalla tarvitaan uutta ajattelua. Teemme yhtiönä arvokasta työtä.

Lähtökohta työssä viihtymiselle ovat yhteiset arvot. Monikulttuurisuus näkyy tiimeissä ja muut minulle tärkeät arvot tekemisen tavoitteissa. 

Arvostan Sitowisellä myös työskentelytapojen joustavuutta. Tarvitsen itse rauhallisen tilan, kun kirjoitan selvityksiä tai keskustelen asiakkaiden kanssa luottamuksellisista asioista puhelimessa. Minulla on myös esihenkilö, joka ymmärtää, että ihmisillä on henkilökohtainenkin elämä iloineen ja suruineen. Työ ja vapaa-aika muodostavat ison kokonaisuuden, jota rakennetaan yksi ihminen kerrallaan.

Outi Niskanen hymyilee kameralle tietokone ja kahvimuki kädessään kauniiden valaisinten ympäröimänä.

Mistä kaikesta rakennuttajainsinööri vastaa?

Valmistuin insinööriksi vuonna 2014 ja tein töitä useamman vuoden rakennesuunnittelijana. Sitten siirryin Espoon kaupungin rakennusvalvontaan lupa-arkkitehdiksi. Juridinen osaamiseni erilaisista hanketyypeistä karttui samalla, kun luvitin pieniä ja suuria rakennuksia kouluista sairaaloihin. Se on nykyisessä työssäni tärkeää, kun teen infra- ja talonrakentamisen kaavoitus- ja juridisia selvityksiä.

Kokemus näkyy tiedon soveltamiskyvyssä ja silloin, kun pitää arvioida, mitkä asiat hankkeessa on mahdollista toteuttaa kustannusten ja aikataulun rajoissa.

Asiantuntijan rooli on minulle luontevin, ja se vaihtelee hankkeesta toiseen. Työhöni kuuluu muun muassa suunnitelmien ja lähtötietojen laadun arviointia. Varmistan, että tietoa on riittävästi hankkeen toteuttamista varten. Tällä hetkellä työpöydälläni on esimerkiksi suuren logistiikkakeskuksen suunnitelmien ja hankintapaketin laaduntarkistus. Teen myös kiinteistöjen myyntiin liittyviä selvityksiä kiinteistönomistajille. Hankesuunnittelu on minusta erityisen hauskaa, koska voin itse ehdottaa tilaajalle hankkeeseen eri tulokulmia.

Työni rakennuttajainsinöörinä vaatii ennen kaikkea suurten kokonaisuuksien hallintaa. Asioiden läpiviennissä tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Hankkeista ei saa koppia, jos lainsäädäntö ei ole hallussa. Kaikkea ei kuitenkaan opi kirjoista. Kokemus näkyy tiedon soveltamiskyvyssä ja silloin, kun pitää arvioida, mitkä asiat hankkeessa on mahdollista toteuttaa kustannusten ja aikataulun rajoissa kevyemmin ja mitkä puolestaan tarkemmin. Kahta samanlaista rakennushanketta ei ole.

Haluan myydä asiakkaillemme ratkaisuja

Asiantuntijana olen kokenut, mutta myyntityössä vasta harjoittelija. En koskaan uskonut nauttivani myynnistä, mutta Sitowisellä minussa nähtiin jotakin lupaavaa, ja niin minusta saatiin kuin ihmeen kaupalla kuoriutumaan ulos myyntipositiivinen ihminen.

Keskustelu asiakkaan kanssa etenee asiantuntija-avun hengessä. En myy mitään, mitä asiakas ei tarvitse, vaan etsin ratkaisuja, joista on asiakkaalle hyötyä.

Tärkeintä oli mennä omalle epämukavuusalueelle ja kokeilla. Sen kautta löysin itsestäni ja samalla myyntityöstä uuden puolen. Mottoni onkin: jos et koskaan joudu jyrkänteen partaalle, selkääsi ei koskaan kasva siipiä! Lähestyn myyntiä omasta taustastani ja kokemuksistani käsin, ja keskustelu asiakkaan kanssa etenee asiantuntija-avun hengessä. En myy mitään, mitä asiakas ei tarvitse, vaan etsin ratkaisuja, joista on asiakkaalle hyötyä.

Jos voisin muuttaa rakennusalalla jotakin, muuttaisin sen, miten rakennushankkeisiin suhtaudutaan ja niitä suunnitellaan. Hankkeisiin ei pitäisi koskaan lähteä kuin soitellen sotaan, vaan hyvillä suunnitelmilla, jotta koko hankeryhmän tekeminen pysyy hallittuna. Sen ajatuksen haluan myydä myös asiakkaillemme!

Sallithan markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.
Toimitusjohtajamme Heikki Haasmaan ajatuksia suunnittelutyön monimuotoisuudesta videolla, jonka sanomaan Outi jutussaan viittaa.