Lumen ja sulamisvesien laatua tutkitaan Lahdessa ja Hollolassa
Hankkeessa kartoitetaan hulevesien pinta- ja pohjavesille aiheuttamia riskejä.
Lahden kaupunki ja Hollolan kunta ovat kuluvan vuoden talven aikana käynnistäneet uuden Talvisaikainen hulevesien hallinta, riskien tunnistaminen ja maankäytön suunnittelu – hankkeen. Sitowisen asiantuntijat ovat suunnitelleet hankkeessa laajan lumenlaadun mittaustutkimuksen sekä sulamisvesien näytteenoton hyödyntämällä mm. passiivikeräimiä.
Hankkeessa kartoitetaan hulevesien pinta- ja pohjavesille aiheuttamia riskejä, joiden ennakoidaan kasvavan muuttuvan ilmaston myötä yleistyvien talviaikaistensulantajaksojen sekä erilaisten ääri-ilmiöiden kuten rankkasateiden seurauksena.
Parempi ymmärrys talviaikaisiin hulevesiin liittyvistä riskitekijöistä mahdollistaa myös niihin varautumisen mm. maankäytön suunnittelun sekä lumen varastoinnin, siirron ja muun käsittelyn käytäntöjä kehittämällä.
- Talviaikaisten hulevesien laaturiskien ymmärtäminen on entistä tärkeämpää muuttuvassa ilmastossa. Suomessa ilmastonmuutos todennäköisesti lisää talviaikaista hulevesikuormitusta vesistöihin ja pohjavesiin. Kasvavat sademäärät lisäävät haitta-aineiden huuhtoutumista ja vaihtelevat lämpötilaolosuhteet voivat lisätä esimerkiksi pohjavesille haitallisten liukkaudentorjunnan menetelmien käyttöä. Toisaalta luminäytteet mahdollistavat erinomaisen keinon kartoittaa hulevesien mukana kulkeutuvien haitta-aineiden ominaisuuksia ja määriä erilaisilla kaupunkialueilla. Tätä kautta opimme paremmin ymmärtämään hulevesien laadullisen hallinnan tarpeita niin talvi- kuin kesäolosuhteissakin, kertoo Sitowisen vesipalvelujen ryhmä- ja palvelupäällikkö Nora Sillanpää.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa selvitetään kaupunkialueelle sekä liikenneväylien varteen kerääntyvän lumen sisältämien haitta-aineiden esiintymistä keräämällä lumi- ja sulamisvesinäytteitä Lahden ja Hollolan alueilla. Erityistä huomiota kiinnitetään katualueilla käytettyjen erilaisten liukkaudentorjunnan menetelmien vaikutukseen lumen ja sulamisvesien laatuun.
Luminäytteenotot on toteutettu maaliskuussa ja sulamisvesinäytteenotot huhtikuussa niitä häirinneiden yöpakkasten suurimmaksi osaksi väistyttyä. Näytteenottojen tuloksia hyödynnetään hankkeen toisessa vaiheessa tehtävän maankäytön suunnittelun sekä lumen käsittelyn käytäntöjen kehittämisen perustana.
Hanke päättyy vuoden 2024 lopussa. Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 54 720 eurolla vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.