Uusi sosiaali- ja terveysasema valmistui Nokialle keväällä 2023 ja sen toimintoja on otettu käyttöön vaiheittain elokuun aikana. Sitowise on vastannut hankkeen rakenne- ja betonielementtisuunnittelusta sekä teräsrakenteiden valmisosasuunnittelusta.
- Rakennuksesta luotiin tarjousvaiheessa rakennemalli, joka kattoi kaikki rakenteet perustuksista vesikattoon. Rakennemallin avulla rakennusliike Skanska laski rakennuksen rungon kustannukset ja toteutusvaiheessa tarjousvaiheen rungon rakennemalli täydentyi toteutusmalliksi, kertoo kohteen päärakennesuunnittelusta vastannut Sitowisen rakennetekniikan palvelujohtaja Jorma Jääskeläinen.
- Suunnittelimme kohteen kaikki betonielementit. Tarkkuutta vaadittiin erityisesti julkisivujen yksityiskohtien suunnittelussa, kuten urituksen sovittamisessa, kertoo Sitowisen elementtisuunnittelija Emilia Sorsa.
Rakennusurakka päästiin aloittamaan ripeästi keväällä 2021.
- Haastavaa kohteessa oli erityisesti tiukka aikataulu. Rakentaminen ja suunnitelmien täydentäminen tapahtui samanaikaisesti. Rakenteellisesti haastavinta oli suunnitella 22m korkean sisäaulan ympäröivät ja yläpuoliset rakenteet siten, että turvallinen betoni- ja teräselementtien työaikainen asentaminen ja tukeminen olisi mahdollista, Jääskeläinen kertoo.
Sosiaali- ja terveysaseman rakentui keskeiselle sijainnille ja uusien toimitilojen tavoitteena on tarjota entistä asiakaslähtöisempiä ja vaikuttavampia palveluja. Uusi rakennus on valoisa ja viihtyisä, johon on helppo ja mukava tulla. Palvelut ovat helposti ja esteettömästi saavutettavissa ja asiointi hyvinvointikeskuksessa on sujuvaa.
- Skanskan ja suunnittelijoiden välinen yhteistyö sujui erittäin hyvin ja rakennusaikana haastavatkin eteen tulleet tilanteet saatiin hyvällä yhteistyöllä ratkottua. Omalta osaltani voin todeta, että tähänastisen urani hienoin ja mielenkiintoisin kohde, Jääskeläinen toteaa.
Kuvat: Sami Lamminen