Melun mittaamista ja meluntorjuntaa tarvitaan yhteiskunnassa kaikkialla aina ulkoilmatapahtumista työpaikoille ja tavallisista kodeista teollisuuteen.

Sammy Roiha teki ensimmäiset melumittauksensa 1990-luvun puolivälissä laboratoriotekniikan opintojen yhteydessä. Opinnäytetyönä syntyi perehdyttämisopas kaupunki-ilmanlaadun mittaukseen, mikä avasi oven Envimetriaan, joka liitettiin Sitowiseen vuoden 2019 lopulla. Ura alkoi päästömittaajana, mutta pian melumittausten kehittäminen vei mennessään.

- Halu oppia koko ajan uutta saa etsimään haasteita niin työprojekteissa kuin vapaa-ajalla, Roiha myöntää. Koulutusta melumittauksiin oli aikanaan tarjolla vähän, joten harrastuneisuus ja yrittäjäasenne ovat olleet ammattitaidon kehittymisen ehdoton edellytys.Ääni on Roihalle elämäntapa ja intohimo, josta on hyötyä työssä joka päivä. Työn ohessa hän on jatkanut äänen ja akustiikan opintoja, mistä on syntynyt alalle myös merkittäviä innovaatioita. Hän on ollut kehittämässä muun muassa uuden sukupolven nauhamikrofonia, josta on jalostettu oma versionsa teollisuuden tarpeisiin: mikrofoni mittaa akustisesti kalkkimyllyn täyttöastetta.

Roiha on ollut mukana myös päästömittausten akkreditointiprosessissa ja laatujärjestelmän käyttöönotossa, jota hyödynnetään niin ympäristömeluselvityksissä kuin sisätilojen äänieristävyysmittauksissakin.

Ympäristömelun leviämistä mallinnetaan teollisuusalueilla

Roihalla on alalta poikkeuksellisen laaja kokemus ja erityisosaamista esimerkiksi kiviainesteollisuuden ympäristömelun hallinnasta. Yksi vaativimmista kohteista on ollut Förbyn sataman laivojen jatkuva melunhallinta Salossa. 

- Olemme rakentaneet asiakkaalle palvelumallin, jossa ratkomme säiliöalusten meluongelmia yksi kerrallaan, Roiha kertoo.

Jatkuvatoimiset melumittaukset vaativat pitkää kenttäkokemusta. Laivojen melua seurataan 24/7, ja melun suuntautuminen on määritetty laskentamallilla. Jokaisen aluksen melupäästöjä valvotaan etänä, ja myös asiakas voi seurata melutilannetta ja ohjeistaa varustamoa.

Jatkuvatoimiset melumittaukset vaativat pitkää kenttäkokemusta.

- ympäristökonsultti Sammy Roiha

Roihan työryhmä on suunnitellut Förbyn tehtaan murskausasemalle meluesteet, joiden toimivuus on tarkastettu laskentamallilla ja mittauksilla. "Teollisuuden meluvaikutuksia ympäristöön on aina viisasta tarkastella kokonaisvaltaisesti. Silloin voidaan onnistua vaativassakin tilanteessa."

Takuumittauksissa luotettavimmat melunäytteet saadaan sin

-Satunnaiset mittaukset tuottavat usein vain kasan selityksiä, Roiha sanoo ja jatkaa, että hyvän meluselvityksen jälkeen asiakkaalla on enemmän vastauksia kuin kysymyksiä.

Vastuullinen meluasiantuntija on myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Melumittaus voi kestää vain 2–4 tuntia, mutta mittausten valmistelu ja ääninäytteiden analysointi vie aikaa.

- Haastavinta on optimaalisten olosuhteiden ennustaminen. Tutkittavan melun pitää olla todistettavasti edustavaa ja sääolosuhteiden mittausohjeen mukaiset, Roiha kertoo.

Taustamelu ei saa vaikuttaa takuumittausten tuloksiin, ja siksi kriittiset mittaukset tehdään usein öisin.

- Kaikki meluntorjunta maksaa, joten vääriin johtopäätöksiin ei ole varaa. Edustava melunäyte ei ole sattumaa, vaan ennakoinnin tulos. Kun melunäyte on luotettava, mittauksissa onnistutaan kerralla, Roiha toteaa.

Melunhallinta vaatii ennakointia, valvontaa ja vuorovaikutusta

Ulkoilmakonsertin melunhallinta vaatii lähes aina näkemysten yhdistelyä ja vuorovaikutusta. Musiikkitapahtumassa melua eivät aiheuta ainoastaan soittimet ja äänentoistojärjestelmä, vaan myös yleisön kohina, yhteislaulu ja aplodit. Yhteen on sovitettava niin tapahtuman järjestäjän, yleisön kuin alueen asukkaidenkin tarpeet.

Roiha uskookin konserttimelunhallinnassa ennakointiin.

- Artistia ei voi pyytää soittamaan hiljempaa kesken keikan. Tosiasiat ja meluntorjunnan rajallisuus on tunnustettava ajoissa.Myös vastuullinen valvonta on välttämätöntä, sanoo Roiha.

Roihan mukaan melualtistukseen vaikuttavat eniten korkeat melutasot. Altistusajan lyhentämisestäkin voi olla hyötyä, jos tapahtuma lopetetaan ennen iltakymmentä.

- Onhan valtioneuvostolla sekä sosiaali- ja terveysministeriöllä eri ohjearvot päivä- ja yöajan melulle, Roiha toteaa.

Artistia ei voi pyytää soittamaan hiljempaa kesken keikan. Tosiasiat ja meluntorjunnan rajallisuus on tunnustettava ajoissa.

- ympäristökonsultti Sammy Roiha

Malliesimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ympäristömelun hallinnassa on Lohjan Rantajamit -tapahtuma. Roiha on mitannut, valvonut ja torjunut tapahtuman konserttimelua 17 vuotta.

- Olen hyödyntänyt Lohjalla kokemustani akustiikasta, melumittauksista, äänentoistosta, livemiksaajan työstä ja omasta muusikkotaustastani, hän kertoo.

Melun häiritsevyys on subjektiivinen kokemus

Säveltäjän korvasta on Roihalle apua eri instrumenttien soitossa, mutta myös melunäytteiden analysoinnissa. Melu määritellään ääneksi, jonka ihminen kokee häiritseväksi. Asia on subjektiivinen, mutta melua pitää pystyä arvioimaan objektiivisin menetelmin. Se vaatii yhtenäisiä käytäntöjä.

Melussa voi olla erityispiirteitä, jotka vakavimmillaan miltei kaksinkertaistavat ympäristömelun suojaetäisyyden.

- Melu voi olla iskumaista, soinnillista tai katkonaista, ja kaikki tämä tulee ottaa huomion tulosten tulkinnassa, Roiha sanoo.

Tasaista kohinaa ei yleensä koeta yhtä häiritseväksi kuin melua, jossa on toistuvia iskuja. Musiikki taas koetaan usein häiritsevämmäksi sen informaatiosisällön vuoksi. Melun vaikutukset ovat suurempia, jos melu on yllättävää tai ihminen kokee, ettei meluun voi vaikuttaa.

Työterveyslaitoksen hyväksymänä mittaushygieenikkona Roihalla on kokemusta melualtistuksen määrittämisestä. Melualtistusta voidaan tutkia sisä- ja ulkotiloissa, työpaikoilla ja yökerhon vieressä sijaitsevissa asunnoissa. Meluasiantuntijoiden tehtävänä on varmistaa, ettei melusta aiheudu missään tilanteessa terveyshaittoja, kuten univaikeuksia tai kuulovaurioita.

- Käytännössä huolehdimme siitä, että ihmiset pystyvät lepäämään kodeissaan rauhassa ja työhygienia on työpaikoilla kohdallaan, Roiha toteaa.

Yhteystiedot