Onnettomuus tiellä, poikkeuksellinen ajokeli, este tai huono näkyvyys - miten tietoa liikenneolosuhteiden muutoksista saadaan nopeasti välitettyä muille tiellä liikkujille? Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt hankkeen, jonka avulla pyritään saamaan tienkäyttäjien liikkumisen tueksi nykyistä monipuolisemmin ja ajantasaisemmin tietoa tieliikenteen häiriöistä ja muista olosuhteista.
”Kokeilun tarkoituksena on helpottaa liikenteessä liikkuvien arkea, parantaa turvallisuutta ja sujuvuutta ottamalla laajemmin käyttöön tieliikenteeseen liittyviä tietoja. Kehitämme ja testaamme kokeilussa uudenlaisia toimintamalleja liikennetiedon tuottajien ja välittäjien välille, jotta loppukäyttäjät saisivat parempaa ja laadukkaampaa tietoa liikenteestä. Toivommekin, että mahdollisimman moni innostuu tulemaan kokeiluun mukaan”, sanoo projektipäällikkö Michaela Sannholm Traficomista.
Liikenteen uudet yhteistoiminnalliset palvelut arkea helpottamassa
Tienkäyttäjien ja liikennepalvelun tuottajien on nykytekniikan avulla mahdollista välittää toisilleen liikkumisen kannalta tärkeää tietoa ajantasaisesti, kun autot tai laitteet, kuten esimerkiksi matkapuhelin, liitetään toisiinsa langattomasti. Näitä uusia tiedotuspalveluja kutsutaan liikenteen yhteistoiminnallisiksi palveluiksi. Yhteys voidaan luoda autosta tai mobiililaitteesta myös liikennevaloihin ja liikennemerkkeihin tai liikenteen ohjauskeskukseen.
Yhteistoiminnallinen palvelu varoittaa automaattisesti liikkujaa vaarallisista tilanteista kuten esimerkiksi esteistä tiellä tai liukkaasta ajoradasta. Palvelu voi myös antaa tietoa vihreän valon kestosta liikennevaloa lähestyttäessä tai vapaana olevista kadun varren pysäköintipaikoista.
Nyt alkavassa kokeilussa kehitetään useita tällaisia yhteistoiminnallisia palveluita.
Kokeilussa muun muassa analysoidaan ajoneuvojen keräämää videokuvaa tiestä sekä auton omien sensorien tuottamaa tietoa renkaiden liikkeistä kuoppien tunnistamiseksi.Kokeilussa on mukana myös erilaisia mobiilisovelluksia, joiden käyttäjät voivat itse tehdä ilmoituksia havaitsemistaan liikenneolosuhteista.
Monipuolisimmillaan tietoa on saatavilla valtatiellä E18 välillä Helsinki-Turku sekä pääkaupunkiseudun pääväylillä, mutta palvelut toimivat hyvin myös muualla Suomessa. Kokeilun on tarkoitus kestää toukokuun 2020 loppuun, minkä jälkeen siitä saatuja kokemuksia ja yleistä suhtautumista palveluun tutkitaan.
Laaja-alaista yhteistyötä tiedon keruussa ja välittämisessä
Mukana hankkeessa ovat Postin, Infotriplan ja EEE Innovationsin vetämät yritysryhmittymät ja mukaan voi liittyä näiden ryhmittymien tarjoamien sovellusten kautta. Sitowise on mukana Infotriplan ryhmittymässä, joka kehittää ja tutkii tekniikan lisäksi varsinkin liiketoimintamahdollisuuksia.
Liikenneolosuhteiden häiriöviestinnän kehittäminen on enenevissä määrin tärkeää, sillä autonominen ajaminen tulee tarvitsemaan tarkkaa ja reaaliaikaista tietoa liikenteen tilannekuvasta. Myös kiristyvät EU-direktiivit asettavat uusia vaatimuksia tieliikenteen turvatietojen ja älykkäiden liikennepalveluiden tarkkuudelle ja laadulle.
Haluatko sovelluksen pilottikäyttäjäksi?
Havaintojen keruu tapahtuu kokeilussa mobiilisovelluksen kautta. Sitowisen toteuttamaan sovellukseen haetaankin nyt pilottikäyttäjiä, jotka haluavat olla mukana testaamassa ensimmäisten joukossa uusia liikenteen älypalveluita.
Kokeiluun mukaan liittyvät kuljettajat lataavat älypuhelimensa mobiilisovelluksen, jonka avulla viestejä välitetään ajoneuvojen välillä. Käyttäjiltä toivotaan palautetta palvelun toimivuudesta.
Siirry mobiililaitteen selaimella osoitteeseen https://louhi-nw-test.sitopalvelin.fi/
- Sovellus kysyy erikseen lupaa asentaa paketti tuntemattomasta lähteestä. Hyväksy lupa.
- Sovellukseen kirjaudutaan käyttäjätunnuksilla:
- tunnus: nw2pilot
- salasana: liikenne
Oheisen ohjeen avulla pääset tutustumaan sovelluksen käyttöön. Apua sovelluksen käyttöön voit tiedustella myös Sitowisen digipalveluiden tuesta: support@sitowise.com
Nordic Way 2 -hankkeen toteuttavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan tieviranomaiset sekä yritykset. Suomessa hankkeen toteuttajina ovat Väylä ja Traficom sekä laaja joukko muita toimijoita kuten Sitowise, EEE Innovations, Sensible 4, Swarco, TraffICT, DriveLooper, Infotripla, Posti, Vaisala ja Intelligent Traffic Management Finland. Lisätietoa hankkeesta löydät täältä.