Juttu on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Ideat-liitteessä.
Pääkaupunkiseudun ruuhkien helpottamiseen ja liikenteen päästöjen vähentämiseen löytyy tehokkaita ratkaisuja.
Helsingin seudun ruuhkia ei voi verrata maailman metropolien tungokseen, mutta aamuisin ja iltapäivisin meilläkin körötellään jonoissa sisääntuloväylillä ja kehäteillä.
Syy vuosi vuodelta paheneviin ruuhkiin on yksinkertainen, sanoo rakennetun ympäristön suunnitteluun ja konsultointiin erikoistuneen Sitowisen varatoimitusjohtaja Jannis Mikkola.
Neljässä vuosikymmenessä pääkaupunkiseudun asukasmäärä on kaksinkertaistunut 1,5 miljoonaan ja keskimääräiset työssäkäyntimatkojen pituudet ovat yli 2,5-kertaistuneet. Ruuhka-aikoina liikennesuorite on siis viisinkertaistunut.
-Jannis Mikkola, varatoimitusjohtaja
Kunnat eivät ole ajatelleet kokonaisuutta
Mikkolan mukaan ruuhkaisuutta on pahentanut se, että kokonaisuuden sijaan pääkaupunkiseudun kunnat ovat kehittäneet liikennettä ja maankäyttöä omista lähtökohdistaan.
”Helsinki on yhden keskustan kaupunki, jossa on painotettu joukkoliikennettä. Espoo taas on monikeskuksinen, jolloin yksityisautoilun tarve on selvästi suurempi.”
Pääkaupunkiseudun liikenteessä päänvaivaa tuottaa myös maantiede. Helsingin keskusta on meren ympäröimä ahdas niemi. Keskustasta säteittäin ulos suuntautuvat viheralueet eli niin sanotut vihersormet pakottavat puolestaan poikittaisliikenteen kahdelle kehätielle.
Raitiotiet helpottavat poikittaisliikennettä
Mikkola muistuttaa, että ruuhkien vähentäminen ja ympäristön kannalta kestävien kulkumuotojen edistäminen ovat keskeinen keino, kun liikenteen päästöjä vähennetään tulevina vuosina. Hiilidioksidipäästöjen ohella autoliikenne heikentää myös hengitysilman laatua.
Hän nostaa esille kolme keinoa, joilla Helsingin seudun ruuhkia voidaan tulevina vuosina tehokkaasti purkaa.
”Ensimmäinen ja tärkein niistä on poikittaisjoukkoliikenteen parantaminen etenkin uusilla raideyhteyksillä.”
Mikkola tuntee hyvin pääkaupunkiseudun raidehankkeet, sillä Sitowise on mukana lähes kaikissa merkittävissä hankkeissa. Raide-Jokeria eli pikaraitiotietä rakennetaan parhaillaan Espoon Keilaniemestä Helsingin Itäkeskukseen.
”Nopea yhteys houkuttelee osan autoilijoista jättämään auton kotiin ja käyttämään joukkoliikennettä”, Mikkola sanoo.
Kaupunkipyörät täydentävät matkaketjuja
Matkaketjuja täydentävät kaupunkipyörien kaltaiset uudet vaihtoehdot. Liikkumista helpottavat älypuhelimen matkasovellukset, joista näkee nopeimman reitin ja suositellut vaihdot kulkuvälineestä toiseen.
Myös Vantaalla pohditaan poikittaista raitiotieyhteyttä, joka kulkisi Mellunmäen metroasemalta Tikkurilan kautta lentoasemalle. Espoossa merkittävin raidehanke on ollut Länsimetro. Sen ensimmäinen vaihe Matinkylään saa muutaman vuoden kuluttua jatkoa, kun metrolinja pitenee Kivenlahteen.
”Helsingissäkin joukkoliikenne tehostuu uusien ratikkahankkeiden ansiosta.”
Sitowise on mukana myös Kruunusillat- hankkeessa, joka yhdistää silloilla ja raitiotieyhteydellä Laajasalon keskustaan. Suunnitteilla on lisäksi poikittainen raideyhteys Kalasataman ja Pasilan välille.
Uudet asunnot radan varteen
Mikkolan mielestä toinen keino ruuhkien helpottamiseen on keskittää asutusta hyvien raideyhteyksien varrelle. Hyvä esimerkki on Espoo, jossa asuntorakentaminen ja palvelut suunnataan liikenteellisesti hyviin paikkoihin, ennen muuta Länsimetron varteen.
”Yksistään Tapiolassa kaupunkikeskuksen uudistamiseen on investoitu likimäärin sama summa kuin oli länsimetron ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannus eli yli miljardi euroa”, Mikkola havainnollistaa.
Sitowise on ollut laajasti mukana Tapiolan uudistamisessa jo 15 vuoden vuoden ajan. Yksi suunnittelun lähtökohdista on ollut, että liikkuminen on mahdollisimman helppoa kaikilla kulkumuodoilla.
Kaupunkipyörät parantavat matkaketjuja
Kolmanneksi ruuhkien purkukeinoksi Mikkola nimeää toimivat matkaketjut, joissa vaikkapa työmatkalainen voi sujuvasti vaihtaa kulkuneuvosta toiseen.
Esimerkiksi Helsingin keskustaan tuleva voi jättää autonsa paikallisjuna- tai metroaseman liityntäpysäköintiin ja jatkaa matkaa julkisilla. Matkaketjuja täydentävät kaupunkipyörien kaltaiset uudet vaihtoehdot. Liikkumista helpottavat älypuhelimen matkasovellukset, joista näkee nopeimman reitin ja suositellut vaihdot kulkuvälineestä toiseen.
”Matkaketjujen yhdistäminen voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta sen avulla voidaan purkaa esimerkiksi sisääntuloväylien ruuhkia”, Mikkola korostaa.
”On tärkeää välttää jyrkkä vastakkainasettelu ja mahdollistaa kaikkien liikennemuotojen hyvien puolien hyödyntäminen.”
Juttu on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Ideat-liitteessä.