Pandemia on heittänyt arkemme päälaelleen. Pelkkien synkkien uutisten lukemisen sijaan asiantuntijamme käyvät myös mielenkiintoisia keskusteluja pandemian vaikutuksista. Sitowisen Digitaalisten ratkaisujen- ja liikenneselvitysten osaajamme pohtivat porukalla, voivatko väliaikaiset liikkumisrajoitukset ja päästöjen väheneminen tuoda mukanaan myös pysyviä muutoksia.
Etätyön määrä kasvaa
Moni tekee tällä hetkellä etätöitä kotoa käsin ja varustelee työpistettään. Osa on jo kokeneita tällä saralla ja osa kokeilee nyt ensimmäistä kertaa. Tämän kevään myötä opitaan paljon etätöistä ja -viestinnästä. Lisäksi huomataan, että vapaa-aikaa voi olla enemmän, kun kodin ja työpaikan väliseen matkaan ei tarvitse käyttää aikaa.
Liikenneselvitysten vanhempi asiantuntija Laura Mansikkamäki uskoo, että etätyö tulee jatkossa lisääntymään. Opitaan työskentelemään tehokkaasti myös kotoa käsin ja kasvatetaan luottamusta esimiesten ja työntekijöiden välillä. Poikkeustilanne saattaakin nopeuttaa etätyön todellista, laajamittaista läpimurtoa työkulttuurissamme.
"Liikkumisen ohjauksen projekteissa etätyöhön on pyritty kannustamaan jo pitkään. Kokeilut ovat tutkitusti toimineet uusien toimintatapojen jalkauttamisessa”, Mansikkamäki toteaa. Ei ole syytä, miksei tämä kevään pakotettu kokeilu toimisi samoin.
Etätyöt ovat melkoinen mahdollisuus myös liikenteen päästöjen hallinnan suhteen. ”Päästöjenkin kannalta toivottavaa on, että työnantajat muuttuvat sallivammiksi etätyön suhteen jatkossa”, visioi Digitaalisten ratkaisujen tiiminvetäjä Maiju Lintusaari.
Lentäminen vähenee hetkellisesti
Lentäminen vähenee hetkellisesti, mutta palautunee osittain ennalleen. Näin pohtii Digitaalisten ratkaisujen vanhempi asiantuntija Katja Kaartinen. “Aikaisempien kriisien, kuten Sars ja WTC-iskut, jälkeen lentoliikenteen suorite on palautunut kasvu-uralle", Kaartinen kertoo.
Pitkän rajoittamisjakson jälkeen moni kaivannee lomalle. Kaukomaille lentämisen sijaan voidaan kuitenkin nähdä kotimaanmatkailun uusi tuleminen. ”Lentoliikenteen kasvuvauhti voikin hidastua, sillä liikkumiskieltojen ja rajojen sulkeutumisen myötä monet ovat opetelleet digitaalisia yhteydenpitotapoja, mikä voi vähentää lentomatkustusta työasioissa sekä sukulaisten ja ystävien tapaamisen osalta”, Kaartinen pohtii.
Autokannan uudistuminen hidastuu
Yhtenä kiinnostavana huomiona on myös autokannan uudistumisen hidastuminen, sillä iso osa autotehtaista on kiinni ja toisaalta myös ostovoima on heikentynyt. Uusia vähäpäästöisempiä ajoneuvoja ei siis osteta aiempien ennusteiden mukaisesti.
Jo ennen poikkeustilannetta ennustettiin loppuvuoteen vähäpäästöisempien autojen alennusmyyntejä, jotta vuoden aikana myytyjen autojen keskipäästötavoitteet saavutettaisiin. Mielenkiintoista on nähdä, joutuvatko valmistajat korottamaan alennusprosenttejaan vai tuleeko Euroopan unioni valmistajia vastaan.
Edullinen polttoaine kasvattaa liikennemäärää
Liikennemäärä alenee ainakin väliaikaisesti yhdessä taloudellisen toimeliaisuuden laskun kanssa. Samalla markkinoilla polttoaineiden hinnat laskevat jyrkästi. Digitaalisten ratkaisujen tiiminvetäjä Jaakko Rintamäki muistuttaakin tämän osaltaan voivan kasvattaa liikennemääriä nopeasti maaliikenteessä karanteenirajoituksen poistumisen jälkeen.
“Pahimman pandemiavaiheen jälkeen liikennesuorite maalla, merellä ja ilmassa voi lähteä palautumaan tai jopa kasvamaan lähtötasosta nopeasti, koska polttoaineiden hinnat lähestyvät historiallisen alhaisia tasoja”, Rintamäki pohtii.
Alhaiset liikkumisen kustannukset ja karanteenivaiheen päättyminen voivat yhdessä aiheuttaa nopean rykäisyn henkilö- ja tavaraliikenteen suoritemääriin. Rintamäki arvioi, että lentoliikenteen osalta viiveet liikenteen elpymisestä voivat olla pidempiä, koska alan toimintaedellytyksiin kysynnän lasku ja poikkeukselliset rajoitetoimenpiteet iskevät lujasti.
Lue lisää Digitaalisten ratkaisujen ja liikenneselvitysten palveluista ja miten asiantuntijamme voivat auttaa tilanteessa jos toisessa: