RecoTech on kiinteistöalan teknologiakehitykseen pureutuva kansainvälinen virtuaalikonferenssi. Sitowise on tänäkin vuonna yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista.
Kiinteistö- ja rakennusalalla on vielä digitalisaation valossa paljon hyödyntämätöntä maaperää. Rakennusteollisuus ry:n keväällä teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa tutkimukseen osallistuneista rakennusalan yrityksistä aikoo kasvattaa tai vähintäänkin pitää nykytasolla panostuksia digitaalisuuteen. Tutkimuksessa myös todetaan, että kaikissa rakentamisen vaiheissa sekä vaiheiden välillä on paikkoja, joissa digitalisaation avulla voidaan päästä tehokkaampaan ja laadukkaampaan lopputulokseen.
Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalisuutta, parhaita käytäntöjä ja uusia innovaatioita esitellään tämän vuoden RecoTech-tapahtumassa. RecoTech kokoaa kiinteistö- ja rakentamisalan yritykset, startupit, sidosryhmät sekä sijoittajat yhteen uusien ratkaisujen ja innovaatioiden äärelle. Viidettä kertaa järjestettävä RecoTech on tuonut tunnetuksi Proptechin eli kiinteistöihin liittyvien teknologioiden ilosanomaa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tapahtuman järjestävät RAKLI ry, Rakennusteollisuus, Proptech Finland sekä HESA-SAFA.
Sitowise on yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista. Esittelemme showcase-sivustollamme proptech-tematiikkaan liittyviä palveluita digikaksosista taloyhtiöiden energiatehokkuusratkaisuihin. Sitowisen ympäristöasiantuntija, arkkitehti Eero Puurunen tuo tapahtumassa puheenvuorollaan esille energiatehokkuuden näkökulmaa taloyhtiöissä. Monet energiaremontit jäävät toteuttamatta tai aloitus viivästyy, koska taloyhtiöille ei ole tarjolla riittävästi tilannetietoa energiankulutuksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Sitowise pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman alustalla, joka kerää rakennustietoja eri lähteistä, analysoi nämä tiedot ja tuottaa suosituksia parhaista tavoista lisätä energiatehokkuutta jokaisessa rakennuksessa. Tästä ja monesta muusta kuulet lisää Recotechissä!
Lisätiedot ja ilmoittautuminen tapahtumaan: