Koronaviruspandemian aiheuttama poikkeustilanne on kehittynyt nopeasti. Olemme Sitowisessä aktiivisesti sekä tiedotuksella että toimenpiteillä pyrkineet minimoimaan tartuntariskiä sekä vähentämään omalta osaltamme poikkeustilanteen vaikutuksia niin asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme kuin koko yhteiskunnalle. 

Tarkemmin ehkäisevistä toimenpiteistämme voi lukea lisää tästä uutisesta. 

Olemme poikkeustilanteesta huolimatta säilyttäneet toimintakykymme. Teemme aktiivisesti töitä mahdollistaaksemme työntekijöidemme työskentelyn poikkeuksellisessa tilanteessa, muun muassa järjestämällä sekä etäkokouksia että -työskentelyä varten työvälineitä. Pyydämme myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme edistämään etäyhteyksien hyödyntämistä, jotta pienennämme yhdessä tartuntariskiä. 

WHO on julistanut koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi 30.01.2020 ja pandemiaksi 11.03.2020. Pandemian pitkittymisestä ei ole luotettavalla tasolla olevia ennusteita, jolloin ei myöskään kyetä vielä tunnistamaan sen etenemisen tai valmiuslain täytäntöön panemisen vaikutuksia. 

Sitowisessä olemme pyrkineet sopeutumaan tilanteeseen monin eri tavoin, mutta omista toimistamme huolimatta tilanne saattaa Sitowisestä riippumattomasta syystä (ylivoimaisen esteen muodossa) vaikuttaa palveluidemme toimittamiseen.  

Etsimme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa tilanteen edellyttämiä vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joiden avulla pyritään vähentämään, tai mahdollisuuksien mukaan poistamaan, osapuolille kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia. Näistä toimenpiteistä huolimatta, poikkeustilanteella saattaa olla taloudellisia ja aikataulullisia vaikutuksia toimeksiantoihin. 

Pyydämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme avoimeen vuorovaikutukseen negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi. Tiedotamme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tarkemmin tilanteen edetessä sekä vaikutusten tarkentuessa. 

Yhteyshenkilömme keskustelevat kanssanne mielellään jo hyvissä ajoin niiden ratkaisujen löytämiseksi, joilla voimme yhteistyössä minimoida mahdolliset negatiiviset vaikutukset. 

Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme. 

Ystävällisesti, 
sitowiseläiset  

Pekka Eloholma
Toimitusjohtaja